Rokokallion geodeettinen kiintopiste, G29
Rokokallio on tunnettu käyntikohde, mutta oletko koskaan tutkinut maastoa tarkemmin? Kalliossa näkyy ruostuneita metallisia kiinnikkeitä ja punaisia pyöreitä merkkejä. Paikalla on kiinnostava historia, joka liittyy maanmittaukseen.
Rokokalliolla on nimittäin sijainnut Geodeettisen laitoksen (nyk. Maanmittauslaitoksen Paikkatietokeskus FGI) kolmiomittaustorni. Kolmiomittaus oli maanmittausmenetelmä, jota käytettiin aikana ennen satelliittipaikannusta. Menetelmässä käytettiin kolmen eri kiintopisteen muodostamia kolmioita, ja niiden avulla laadittiin mm. Suomen peruskartta. Vanhimmassa, 1920-luvun alussa mitatussa Etelä-Suomen kolmioketjussa (Ahvenanmaalta Viipuriin) Rokokallio oli mukana kolmessa kolmiossa (Rokokallio - Kallion kirkko – Falkberg, Rokokallio - Kallion kirkko - Paippinen, Rokokallio - Paippinen - Erkylä). 1940-luvulla mitatussa Hämeen kolmioketjussa oli mukana kaksi kolmiota (Rokokallio - Erkylä - Rehakka ja Rokokallio - Rehakka – Räyskälä.
Rokokallion kolmiopisteellä on ollut siis peräti kuusi ylimmän luokan naapuripistettä, joilla oleviin kolmiomittaustorneihin on tehty kulmahavaintoja. Nämä pisteet pohjoisesta lukien myötäpäivään ovat:
Rehakka, Janakkala (suunta 5 astetta, etäisyys 36 km)
Erkylä, Hausjärvi (suunta 45, etäisyys 34 km
Paippinen, Sipoo (suunta 96, etäisyys 41 km)
Kallion kirkon torni, Helsinki (suunta 142, etäisyys 43 km)
Falkberg, Kirkkonummi (suunta 195, etäisyys 29 km)
Räyskälä, Loppi (suunta 323, etäisyys 32 km)
Kolmiomittauksen alkuvaiheita
Kolmiopisteiden paikat olivat yleensä seudun korkeimpia kohtia. Männistönmäki noin kolmen kilometrin päässä Rokokalliosta länsi-luoteeseen olisi ollut pari metriä Rokokalliota korkeampi. Ratkaisevaa pisteen valinnan kannalta oli kuitenkin sen näkyvyys naapuripisteisiin, eli se, miten korkea mittaustorni kolmiopisteiden välisten maastoesteiden ja puuston takia tarvitaan. Rokokallio vei tässä voiton, sillä näkyvyys oli parempi.
Mittaustornin historia alkaa vuodesta 1919. Silloin Rokokalliolla tehtiin rekognosointi eli näkyvyyden arviointi. Sitä varten saapuivat Geodeettisen laitoksen herrat Pesonen, Väisälä ja Leinberg muutama sotamies apunaan tekemään työtä, joka suoritettiin 24.5.-7.6.1919. Vanhaan Geodeettisen laitoksen kolmiopistekantakirjaan on kirjattu paikallinen asema ja kulku Rokokallion pisteelle seuraavasti:
Vuori on lähes ½ kilometriä pohjoiseen Penikkalammesta. Hevosella Röykän aseman majatalosta, joka on noin 1 km asemalta kaakkoon, Hiiskulan kartanon ohi Lustikullan torpan lähelle maantietä myöten. Siitä ajetaan Mangårdiin menevää syrjätietä (jonne ei majatalosta mielellään anneta kyytiä, mutta jota kuitenkin voi ajaa hevosella). Kun tätä tietä on ajettu vähän yli 2 km, kulkee tien poikki metsään hakattu linja. Vasemmalle menee tätä pitkin n. ½ km pituinen polku kolmiopisteelle. Hevoskyyti majatalosta lähtien kaikkiaan n. 15 km.
Näkyvyyden arviointiin tarvittavaa telinettä varten ostettiin puutavaraa Hiiskulan kartanolta 129 markan edestä. Telineen korkeudeksi tuli 20 metriä. Kolmiopistekantakirjaan on kirjattu, että ”Tornista näkyi 17 m korkeudelta Kallion kirkosta heliotroopin valo”. (Heliotrooppi oli mittauksia helpottava laite, jonka toiminta perustui peilien avulla tornista toiseen heijastettuihin auringon säteisiin. Vasta myöhemmin käytettiin sähkövaloa.)
Arvioinnin tuloksena Rokokallio valittiin kolmiomittauspisteeksi. Väliaikainen teline purettiin, ja varsinainen kolmiomittaustorni valmistui vuonna 1921. Sen rakennutti Geodeettisen laitoksen assistentti Pesonen 29.8.-3.9.1921. Apuna työssä oli 12 sotilasta. Konetelineen korkeudeksi tuli 17 metriä ja valaisutelineen 27 metriä. Muistiinpanoissa mainitaan, että ”Puita oli 85 kpl, joista jäi ylimääräistä 200 markan edestä, mutta ei ollut ostajaa”.
Osana kolmiomittausta Rokokalliolla on 1920-luvulla tehty myös astronomisia havaintoja kolmioverkon ja sen myötä karttojen pohjoissuunnan määrittämiseksi.
Rokokallion ensimmäinen torni rakenteilla syksyllä 1921. Tornin rakennutti Geodeettisen laitoksen assistentti Uuno Pesonen, jonka kuva on samalta vuodelta. Oikealla valmis torni. Kuvat: Maanmittauslaitoksen paikkatietokeskuksen arkisto.
Kaksinkertainen tornirakennelma
Geodeettisen laitoksen puisissa torneissa oli itse asiassa kaksi puista tornia limittäin niin, että ne eivät missään kohtaa kosketa toisiaan. Sisempi torni kannattelee havaintopöytää, jolle kulmanmittauskoje asetetaan. Ulompi torni kannattelee havainnoitsijaa sekä tornin huipulla olevaa valaisupöytää. Näin mittaus ei häiriintynyt eikä mittauskoje heilunut, vaikka havainnoija liikkui kojeen ympärillä.
Terästorni 1940-luvulla
Tarkkaa tietoa ei ole vielä löytynyt siitä, milloin alkuperäinen puinen torni on poistettu käytöstä tai purettu. Etelä-Suomessa tornien elinikä oli yleensä parikymmentä vuotta, pohjoisempana pitempi. Sen jälkeen ne joko omia aikojaan romahtivat tai turvallisuussyistä tai ympäristön siistimiseksi purettiin.
Rokokalliolle on pystytetty uusi, 24-metrinen teräksinen torni Tauno Honkasalon johdolla kesäkuun alussa 1941. Kerrotaan, että sen huipulta saattoi selkeällä säällä nähdä Helsingin olympiastadionin tornin.
Kyseessä on ollut koottava ja siirrettävä kevytrakenteinen tornimalli, jota yleisemmin käytettiin pelkästään näkyvyyden väliaikaiseen arviointiin. Rokokalliolla siitä käsin kuitenkin tehtiin myös oikeita mittauksia. Alun perin Balttilaiselta Geodeettiselta Komissiolta lainattua terästornia oli käytetty ennen Rokokalliota ainakin Kuhmossa (1939), Merenkurkun Valassaarilla (1938) sekä Suomenlahden Seiskarissa ja Lavansaaressa (1937). Torni purettiin Rokokalliolta heinäkuussa 1949, ja sen jälkeen se jatkoi vielä matkaansa. Tällaisia terästorneja Geodeettisella laitoksella oli kaksi kappaletta. Toinen näistä – mahdollisesti Rokokalliolla sijainnut - oli pystyssä vielä 1990-luvulla Metsähovin tutkimusasemalla Kirkkonummen Kylmälässä.
Teräksinen torni rakenteilla kesäkuussa 1941. Kuva: Maanmittauslaitoksen paikkatietokeskuksen arkisto.
Oikealla torni kuvattuna jossakin vaiheessa 1940-luvulla. Kuva: Toivo Latvama.
Viimeinen torni ja kolmiomittauksen päätös
Vuonna 1961 Rokokalliolle nousi kolmas torni. Se oli alkuperäisen tornin tapaan puinen, ja kokonaisuudessaan 26,85 metrin korkuinen. Havaintoteline sijaitsi 23,45 metrin korkeudessa. Hiiskulan kartanon silloinen metsänhoitaja Heikki Kivistö muistelee, miten oli itse paikan päällä valitsemassa tornia varten kaadettavat puut lähimaastosta.
Maanmittauslaitoksen Paikkatietokeskuksen tutkimuspäällikkö Jorma Jokela kertoo uuden tornin tarpeesta seuraavaa:
”Ensimmäisen luokan kolmiomittaus alueella oli tuolloin jo valmis 1920- ja 1940-luvun mittausten tuloksena, mutta kolmioverkon mittakaavan vahvistamiseksi ja markkinoille tulleiden elektronisten etäisyysmittarien kalibroimiseksi oli mitattu invarlangoilla Vihdin kenttäperusviiva. (Tätä ei pidä sekoittaa Maanmittauslaitoksen maailmankuuluun Nummelan normaaliperusviivaan, josta tosin muiden perusviivojen mittakaava on peräisin.) Kenttäperusviivan päätepisteet olivat Haapakylä ja Rotkola lähellä Nummelaa. 6050 m pitkä viiva saatiin mitatuksi 0,74 mm tarkkuudella. Se liitettiin kolmioverkkoon kulmanmittauksin. Tätä varten tarvittiin kaksi lisäpistettä torneineen, Kolimäki lännessä ja Klassarinkallio idässä. Niiltä oli näkyvyys sekä viivan päätepisteissä oleviin torneihin että Rokokallion ja Falkbergin torneihin, jotka olivat varsinaisen kolmioverkon pisteitä. Koulusta muistamme, että jos kolmion kaikki kulmat ja yhden sivun pituus tunnetaan (on mitattu), muiden sivujen pituudet voidaan laskea. Tämä toimii myös kaarevalla maaellipsoidin pinnalla, vaikka kaavat ovatkin tasotrigonometriaa mutkikkaampia. Niinpä Vihdin kenttäperusviivan pituusmittauksen ja sen suurennusverkon kulmanmittausten avulla voitiin laskea Rokokallion ja Falkbergin välinen etäisyys, 29114,1372 metriä, 57,3 millimetrin tarkkuudella. Tämä liittyy siis Suomen kolmioverkon ja sitä kautta Suomen karttojen mittakaavan määritykseen: Kolmiomittauksen alkuvuosikymmeninä mittalankoja ja -nauhoja kummempia etäisyysmittareita ei ollut, ja pitkien etäisyyksien tarkka mittaaminen oli äärimmäisen hankalaa.”
1960-luvulla tornilla käyneet etsivät maisemasta eri kiinnekohtia. ”Viis kirkontornii pitäis näkyy”, muistelee lähistöllä asunut Heli Latvama isänsä Toivo Latvaman tunnistustoimeksiantoa. Ainakin Vihdin, Hyvinkään, Rajamäen ja Kallion kirkkojen tornit saattoi maisemassa erottaa, jos sää oli suotuisa. Mutta mikä mahtoi olla viides torni? Siitä ei toistaiseksi ole varmaa tietoa. Osa torneista saattoi näkyä kallion päältäkin, mutta luultavasti ainakin Kallion kirkon tornin nähdäkseen piti kavuta torniin.
Heli Latvama muistelee tornista seuraavaa:
”Itse en torniin kiivennyt, sillä pääsyn esti noin 10 metrin korkeudella oleva lukittu lava, jonka ohittamiseen eivät akrobaatintaitoni riittäneet. Torni oli minulle aina tärkeänä maamerkkinä, näkyi kauas, eikä laajoihin Hiiskulan metsiin eksymistä tarvinnut lapsenakaan pelätä, kun summittaisen sijainnin saattoi päätellä miltei kaikkialle näkyvän tornin perusteella. Puustokin oli 1960-luvulla myös hyvin matalaa laajojen metsätöiden ja istutusten jäjiltä.”
Moni kyllä muistaa kiivenneensäkin torniin, vaikkei se ihan helppoa ollut, eikä sallittuakaan. Eräs kyläläinen muistelee seuraavaa:
”Kiipesimme naapurin pojan kanssa lapsina torniin, vaikka kyltti sen ankarasti kielsi. Huipulle johtivat portaat, ja ylätasanteelle pääsi luukun kautta. Kävi niin, että luukku loksahti kiinni meidän ylös päästyämme, ja hetken mielessä käväisi hätä siitä, miten pääsisimme pinteestä. Onneksemme saimme ujutettua sormemme kahvattoman luukun raosta, ja pääsimme kiipeämään alas.”
Lähistöllä asunut Toivo Latvama kuvasi tyttärensä Helin tornin juurella 1960-luvulla. Oikealla Risto Koskisen ottama kuva tornista vuonna 1970.
Viimeisen tornin purkamisesta ei ole toistaiseksi tarkkaa tietoa, mutta sen arvellaan ajoittuvan 1970-luvun lopulle. Tornin kunto oli heikentynyt, ja toisaalta kehittyvä tekniikka alkoi hiljalleen tehdä kolmiomittaustorneista tarpeettomia.
Valtakunnallisesti kolmiomittauksen aika päättyi, kun Suomen peruskartta valmistui vuonna 1987.
Valtakunnallisena peruskiintopisteenä Rokokallio on merkittävä paikka nykyäänkin. Se on yksi Suomen nykyisen EUREF-FIN -koordinaatiston määrittävistä noin sadasta pisteestä. Geodeettisena GPS-satelliittipaikannuksena nämä mittaukset on Rokokalliolla tehty vuonna 1996.
Maastossa on vielä paikoillaan vanhoista torneista muistuttavia metallikiinnikkeitä. Keskusmerkkiä ympäröi kolme ns. varamerkkiä 13-22 metrin etäisyydellä siitä. Maa-alue on koko maanmittaushistorian ajan kuulunut – ja kuuluu edelleen – vihtijärveläiselle Hiiskulan kartanolle.
Kesällä 2019 tulee kuluneeksi 100 vuotta Suomen 1. luokan kolmiomittauksen aloittamisesta. Samalla 100-vuotispäivää viettää myös Rokokallion geodeettinen kiintopiste.
Tekstiä varten on koottu paikallisten asukkaiden muistoja mittaustorneista. Lisäksi on saatu arvokasta tietoa Geodeettisen laitoksen mittausarkistosta ja Rokokallion kolmiopistekantakirjasta Maanmittauslaitoksen Paikkatietokeskuksen (FGI) ystävällisellä avustuksella. Erityiskiitos Paikkatietokeskuksen geodesian ja geodynamiikan osaston tutkimuspäällikkö Jorma Jokelalle, joka paitsi penkoi arkistoja, jakoi myös henkilökohtaiset muistonsa ja muistiinpanonsa mittauksistaan Rokokalliolla vuosina 1989-1990.
Mitä sinä muistat Rokokallion torneista? Tiedätkö, mikä oli se viides kirkontorni? Jaa muistosi lähettämällä ne toimitukselle osoitteeseen toimitus@vihtijarvi.fi, niin artikkelia voidaan täydentää.