Pohjois-Vihdissä äänestettiin aktiivisesti
Pohjois-Vihdissä äänestettiin aktiivisesti
Presidentinvaalin toisenkin kierroksen äänen voi käydä antamassa ennakkoon Vihtijärven koululla. Äänestyspiste on avoinna tulevana sunnuntaina 4. helmikuuta klo 10–13. Vaalikahvilaa pitää Vihtijärven päiväkodin vanhempaintoimikunta, ja paikalla voi osallistua myös pieni ele -lipaskeräykseen.
Ensimmäisellä vaalikierroksella Vihdin äänestysprosentti oli 76,7 (koko Suomen 74,9). Innokkaimmin äänestettiin Etelä-Vihdissä, Ojakkalassa ja Otalammella, joissa äänestyprosentti oli yli 80. Myös Pohjois-Vihdissä, jonka piiriin Vihtijärvikin kuuluu, äänestäjät olivat kunnan keskiarvoa aktiivisempia, sillä äänestysprosentti oli 77,8. Vanha-Nummelan ja kirkonkylän alueilla äänestysinto oli alhaisinta jääden 74 prosentin tuntumaan. (Lähde: Vihdin Uutiset)
Sunnuntaina 11.2. selviää, kumman ehdokkaan Suomen kansa on valinnut seuraavaksi presidentikseen – Alexander Stubbin (äänestysnumero 8) vai Pekka Haaviston (äänestysnumero 10). Varsinaisena vaalipäivänä vihtijärveläiset voivat vielä äänestää Haimoon koululla.
(HE)