Vihtijärven hautausmaan poistetuista haudoista kaivataan tietoa

Vihtijärven hautausmaan poistetuista haudoista kaivataan tietoa

Vihtijärven hautausmaan vanhimmat haudat ovat 1940-luvun loppupuolelta. Ensimmäiset hautarivistöt rakennettiin alueen pohjoisosaan. Vuonna 1961 hautausmaalle pystytettiin kappeli. Hautausmaan perustamisesta tulee kuluneeksi 75 vuotta. Kylän historia välittyy alueen hautamuistomerkeistä.

Hautausmaan synnyn taustaa

Hautausmaa sai alkunsa, kun kaksi lasta, Maila ja Atte Rantala, hukkuivat Alimmaisen jäihin joulukuussa 1946. Lapset olivat silloin 12- ja 2-vuotiaita. Hiiskulan kartanon omistaja insinööri Hans Brummer luovutti tuolloin maa-alueen seurakunnalle hautausmaaksi, joka sai nimekseen ”Anteron rukoushuone ja hautausmaa” Atte-pojan muistoksi. Lasten hauta sijaitsee hautausmaan koulunpuoleisessa kulmassa. Hautausmaa kasvoi, kun vihtijärveläiset tulivat haudatuksi omalle hautausmaalle. Kappeli valmistui vuonna 1961.

Muistomerkkialue syntyy

Hautakivien jatkumo oli katketa 2010-luvulla kun hautojen hallinta-aika lyheni 25 vuoteen. Seurakunnan hautausmaan toimisto merkitsi tässä vaiheessa kyseiset haudat lapuilla, niin että mahdollinen haudalla käynyt sukulainen olisi tietoinen haudan lunastusmahdollisuudesta. Useita hautoja lunastettiin. Lunastamattomat haudat poistettiin, hautakivi hävitettiin ja hautapaikka käytettiin uudelleen, niin kuin käytäntö nykyään on muillakin hautausmailla.

Vihtijärvellä syntyi kuitenkin yhteinen tahtotila poistettavien hautamuistomerkkien (hautakivien) säilyttämiseen, ja näin syntyi v. 2017 muistomerkkialue hautausmaan eteläiseen reunaan, johon onkin tähän mennessä siirretty toistakymmentä hautakiveä.

Muistatko poistetun haudan?

Nyt keräämme tietoa unohdetuista haudoista, eli tietoja niiden hautojen osalta, jotka poistettiin juuri ennen muistomerkkialueen perustamista. Muistatko sinä hautakiven, jota ei enää ole? Tiedätkö sellaisen haudan, joka sittemmin poistettiin? Seurakunnan hautausmaan toimistolta olemme saaneet alustavan nimilistan, mutta lista vaatii täydennystä. Tavoitteena olisi, että kyseisten Vihtijärven hautausmaalle haudattujen nimet voitaisiin tavalla tai toisella liittää muistomerkkialueelle, esim. muistolaattana. Kerro havainnostasi 15.7.2021 mennessä sähköpostitse anna.brummer(at)gmail.com tai soittamalla Eva Oksalle 041 455 2187 15.8.2021 mennessä.

Lisätietoa Vihtijärven hautausmaasta ja kappelista löytyy tässä linkissä tai Vihdin Kruunu -kyläkirjassa, jonka voit ostaa esim. Syökerin tuvalta.

(Teksti: Anna Brummer, Kuva: Nikolai Brummer - Juttu on julkaistu aiemmin kylälehti Vihtijärveläisessä 2021)