Toukokuu 2021, Ismo Suorela, 58

Toukokuu 2021, Ismo Suorela, 58

Sähkömies muutti Vihtijärvelle

Toukokuun kuukauden kyläläinen on tuore vakituinen Vihtijärven asukas; kuukauden Löytlahdessa asunut Ismo Suorela. Tosin Ismo on vaimonsa Johannan kanssa jo omistanut vapaa-ajanasunnon Löytlahdessa vuosia. Mutta kun naapuritontti tuli myyntiin ja siinä oli omakotitalo, päätös muuttaa Klaukkalasta Vihtijärvelle varmistui. Nyt kyseistä omakotitaloa on hiljalleen muutettu oman maun mukaiseksi.

Syntyjään Ismo on karkkilalainen. Perhe asui Karkkilassa Turuntien varrella talossa, jossa on nykyisin museolaatta: siinä toimi aikoinaan muun muassa Alko. Ismon syntymän aikoihin Isä oli samassa talossa sijanneessa rautakaupassa töissä. Perhe ehti Ismon lapsuudessa muuttaa töiden perässä useaan otteeseen, ja hän kävi koulu mm. Riihikalliossa, Ahmoolla ja Vantaalla. Oppikouluaikoihin Ismo innostui työnteosta isän kioskeissa ja siitä alkoikin monivaiheinen työelämä.

Vaihtelunhaluinen mies on elämänsä aikana ehtinyt kokeilla useita erialojen töitä. Hän on omistanut mm. Namuakka-nimiset karkkikaupat, joista lähin oli Karkkilassa, tehnyt ravintola- ja myymäläremontteja ja omistanut isänsä tavoin kioskeja. Ismo on suorittanut AEL:ssä 2-vuotisen sähköasentajan tutkinnon ja työskennellyt sen jälkeen mm. veljensä sähkösasennusfirmassa. Neljä vuotta sitten oli aika perustaa oma sähköalan firma, Sähkö ja Rakennus Ismo Suorela.
Firma on menestynyt hyvin ja työllistää tällä hetkellä jo viisi työntekijää Ismon lisäksi. Nyt meillä on kylässämme oma sähköasentaja!

Ismo Suorelalla on ensimmäisestä avioliitosta pojat Roni ja Roope. Roni on isänsä tavoin sähköasentaja ja Roope puolestaan suoritti Aliupseerikoulun, totesi viihtyvänsä ja jäi vakituiseksi armeijan leipiin.

Nykyisen puolinsa Johannan Ismo tapasi asentaessaan sähköt Johannan siirtolapuutarhamökkiin. Kiinnostus oli molemminpuolista ja kihlat ostettiin 2013. Naimisiin pari meni 2016. Johanna on taitava sisustaja ja yhdessä laitettu uusi koti Vihtijärvellä näyttää jo nyt tyylikkäältä, vaikka muutostyöt vielä ovatkin kesken.

(SP)

Valinta kuukauden kyläläiseksi ei edellytä erityisiä ansioita, saavutuksia tai merkkipäivää. Riittää, että asuu kylällä - tai liittyy jotenkin kylän elämään. Ketä toivoisit kuukauden kyläläiseksi? Tee ehdotus toimitukselle tässä linkissä. Itseäänkin saa ehdottaa.