Vihtijärven koulussa on nyt 50 oppilasta

13.08.2015

Tänä syksynä koululaiset aloittivat lukuvuotensa tiistaina 11.8. klo 9. Vihtijärven koulussa jännittävän koulutaipaleensa aloitti tällä kertaa 11 ekaluokkalaista. Koulun oppilaiden iloiseen joukkoon liittyi myös yksi uusi tyttö kuudennelle luokalle ja poika kolmannelle luokalle. ”Koulussa on nyt tasan 50 oppilasta”, kertoi yläluokan opettajana jatkava Semi Tavi.

   
Koulu alkoi lämpimässä säässä ja aurinkoisin mielin. Ekaluokkalaiset jännittivät viimeisinä pääsyä sisälle kouluun.

Kolmos-nelosia luotsaa edelleen Lotta Laiho-Oliviero. Alaluokka on saanut uuden opettajan. Ensimmäisen ja toisen luokan oppilaita opettaa Päivi Kangas.

 

Uusi opettaja aloitti opetuksen tervehtimisestä ja luokassa kaikui: ”Hyvää huomenta Päivi-opettaja!”

Päiväkodin eskarin puolen pihalla oli yhdeksän jälkeen meneillään vauhdikas viiden pojan sählypeli. ”Kyllä meillä aloitaa esikoulun kolme tyttöäkin”, kertoi esikoulun opettaja Outi Kulla. Vihtijärven päiväkodissa on nyt siis kahdeksan eskarilaista.

(13.8.2015 AN/LV)

 

Vuoden kylä 2010: Vihtijärvi.

Vihtijärven kyläyhdistys ry

Kouluntie 23
03790 Vihtijärvi