Vihdin kunta ei tohdi luopua Vihtijärvestä

Vihtijärven logo.

10.11.2015

Vihdin kunta ei tohdi luopua Vihtijärvestä

Vihdin kunnanvaltuustossa käsiteltiin eilen Vihtijärven osakuntaliitosasiaa. Kunnanhallitus esitti valtuustolle, että Vihti vastustaa Vihtijärven luovuttamista Nurmijärvelle. Tämän ehdotuksen eilen kokoontunut valtuusto nielaisi pureksimatta.

Kunnanvaltuutettu Harri Hampori (kesk.) teki kokouksessa vastaehdotuksen, joka tuki osakuntaliitosta Nurmijärveen. Ehdotus ei saanut kannatusta valtuustossa. Siitä ei edes keskusteltu, eikä asiasta äänestetty, vaan hallituksen esitys hyväksyttiin hiljaisen yksimielisesti. Kokouksen pöytäkirjan voit lukea tästä linkistä.

”Tämä oli odotettavissa”, kertoo Vihtijärven kyläyhdistyksen varapuheenjohtaja Markku Pietilä. ”Vihtijärven kylän asukkaiden kannalta tätä päätöstä ei kuitenkaan ajateltu, vaikka kuntarakennelaki perustuu juuri siihen, siis asukkaiden elinolosuhteiden ja palveluiden parantamiseen.”

Vihdin kunnanvaltuuston päätöksen taustalla on, että kunnan verotulot laskevat, mikäli Vihtijärven kylä irtautuu kunnasta. Myös kunnan puhtaan veden saanti vaikeutuisi, sillä Vihtijärven alueella on merkittävät pohjavesivarannot. Samassa esityksessä todetaan myös, että Vihtijärven koulun oppilaat voidaan siirtää Haimoon kouluun, jolloin tiivistettäisiin palveluverkkoa ja säästettäisiin kuluissa.

”Tämä ei ole kovin rakentavaa”, toteaa Markku Pietilä.

Nyt, kun molempien kuntien näkemykset ovat selvät, asia etenee valtiovarainministeriöön.

Vaikka Vihdin kunta ei hennokaan luopua Vihtijärvestä, ollaan täällä edelleen hyvillä mielin kehittämässä kylän hyvinvointia.

”On erittäin tärkeää, että Nurmijärvi pystyy näkemän asian laajemmasta näkökulmasta ja tukee osakuntaliitosta”, Pietilä kiittelee. ”Nurmijärvi suhtautuu asiaan asukkaiden näkökulman huomioon ottaen, joka on hienoa.”

 

(10.11.2015 LV)

  

Lue aiempia uutisia aiheesta:

Nurmijärvi toivotti vihtijärveläiset tervetulleiksi (28.10.2015)

Osakuntaliitosesityksen käsittely on alkanut (8.10.2015)

 

 

 

 

 

Vuoden kylä 2010: Vihtijärvi.

Vihtijärven kyläyhdistys ry

Kouluntie 23
03790 Vihtijärvi