Toukokuu 2015, Anna-Liisa Vottonen, 87
Muistojeni Vihtijärvi
”Vihtijärvi on minulle kaikkein rakkain paikka, vaikka olen asunut Helsingissä yli kuusikymmentä vuotta”, toteaa kuukauden kyläläinen Anna-Liisa Vottonen, kun hän nousee autosta koulunmäellä. Toden totta, rakas se aivan varmasti on. Anna-Liisa nimittäin syntyi vuonna 1927 tähän Vihtijärven upeimmalla paikalla sijaitsevaan koulurakennukseen, joka nykyään yläkoulunakin tunnetaan.
Matkalla autolta koululle Anna-Liisa on jo ehtinyt kertoa lukuisia muistoja lapsuutensa ajan Vihtijärvestä. Pysähdymme heti käytyämme koulurakennuksen oikeanpuoleisista ovista sisään. Kellariin johtavan oven takaa vanhasta hirrestä löytyy muisto sota-ajalta. Sinisellä tehty nimikirjoitus ja päiväys erottuvat seinästä edelleen. ”Sota-aika sai lapsenkin ajattelemaan, että miten meille käy. Ehkä halusin tallettaa muiston itsestäni lapsuudenkotiini”, arvioi Anna-Liisa teini-ikäisen itsensä motiiveja seinäkirjoituksen tekemiselle.
 |
| Anna-Liisalle rakas Niemenjärvi eli Alimmainen näkyy lapsuudenkodin salin ikkuinoista. |
Nousemme Anna-Liisan kanssa raput ylös kohti hänen lapsuudenkotinsa huoneita. Hän muistaa tarkasti, miten seinät silloin sijaitsivat ja missä halkopinot säilytettiin. Näiden seinien sisällä Anna-Liisa kasvoi suuren sisarusparven, äidin, Anna-Matildan, ja koulun johtajaopettajana toimineen isän, Joonas Ranta-ahon, kanssa. Lapsuusmuistoja palaa Anna-Liisan mieleen: Kuinka uutenavuotena sisarukset keskenään kisailivat, kuka ehtii ensimmäisenä kirjoittaa uuden vuosiluvun salin nurkassa sijaitsevan peltikuoriuunin luukkuun. Miten Helsingin pommitusten aikaan kyläkoululla varustauduttiin ottamaan loukkaantuneita vastaan. Kuinka äiti itki asunnon ovella, kun perheen Sampo-pojan piti palata lomalta sotaan. Koulun pihalla sijaitseva varastorakennus toimi perheen kanalana, ja oli siellä lehmäkin. Nyt Anna-Liisa ihmettelee, miten ihmeessä lehmän kokoisen eläimen on onnistunut kulkea laitumelta tullessaan jyrkät kiviportaat ylös sisään.
Lapsuus Hiiskulan kartanon vaikutuspiirissä sytytti Anna-Liisassa kipinän oppia ruotsinkielen. Tuo tavoite mielessään hän lähti teinityttönä Porvooseen piikomaan. Piioille ei kuitenkaan turhia juteltu, joten kielitaito ei karttunut. ”Hädin tuskin säilytin suomenkielen taitoni”, muistelee Anna-Liisa. Niinpä Anna-Liisa vaihtoi työpaikkaa ruotsinkieliseen päiväkotiin. Siellä kuuli aamusta iltaan ruotsia, ja nykyään Anna-Liisaa luullaankin kielitaitonsa perusteella suomenruotsalaiseksi. Työuransa Anna-Liisa vietti lastenhoidon parissa Auroran sairaalassa. Hän opiskeli Helsingin olympialaisten aikaan Helsingin Lastenlinnassa ja valmistui lastenhoitajaksi. Koulutus vastaa nykypäivänä sairaiden lasten hoitoon erikoistuneen lähihoitajan tutkintoa.
 |
|
| Kirjoitus hirren pielessä 72 vuoden takaa: Anna-Liisa Ranta-aho 8/III 1943. |
Monet lapsuuden ajan koskettavat tapahtumat ovat päätyneet Anna-Liisan käsissä runomuotoon. ”Ehkä olin jo lapsena syvällinen ajattelija”, miettii Anna-Liisa. Anna-Liisa kuvailee ensimmäisiä sankarihautajaisista, joihin hän nuorena tyttönä osallistui. ”Se oli valtavan liikuttava kokemus tuollaiselle 12-vuotiaalle tytölle”, muistelee Anna-Liisa. ”Kirjoitin hautajaisista runon, jonka lopussa pohdin, että onneksi meidän perheen pojat ovat säilyneet”, Anna-Liisa sanoo. Runojen aiheet tulevat elävästä elämästä. Myös Anna-Liisaa koskettaneet ihmiset ovat saaneet kukin oman runonsa. Esimerkiksi työympäristöstä Auroran sairaalasta oman runonsa on saanut usea työtoveri ylilääkäristä apuhoitajaan sekä monet Anna-Liisan pienistä potilaista. Meille vihtijärveläisille Anna-Liisan runot ovat tuttuja muun muassa kylälehden sivuilta. Yksi runo ilahduttaa lukijaa tämän jutun lopussa.
Anna-Liisan vanhemmat olivat isän opettajapestin päätyttyä rakentaneet oman talon Vihtijärvelle. Tuon talon naapurina kesämökkiä piti Niilo Vottonen, jonka veljeen Arvoon Anna-Liisa tutustui. Aidan yli jutustelusta kehkeytyi seurustelusuhde, sitten avioliitto ja kaksilapsinen perhe. Anna-Liisa ja Arvo ovat asuneet koko avioliittonsa ajan Helsingissä. Vihtijärvi on kuitenkin säilynyt Anna-Liisan elämässä jatkuvasti, sillä perhe rakensi 50-luvun lopulla vanhempien naapuriin kesämökin. Tuo Laihueen rannassa sijaitseva mökki on toiminut vuosikymmenet ja ympäri vuoden Anna-Liisan tukikohtana. Viime vuosiin asti oleskeltiin koko kesä mökillä, ja Helsingissä käytiin vain tarvittaessa. ”Minä olen hyvin kiintynyt tähän kylään. On kappeli, hautausmaa, rakas Niemenjärvi ja kaikki nämä rakkaat kyläläiset. Tämä on minun kotikyläni”, toteaa Anna-Liisa ja melkein liikuttuu kertoessaan suhteestaan Vihtijärveen. Vaikka käynnit mökillä ovat huippuvuosista harventuneet, on Anna-Liisa silti edelleen aktiivisesti mukana kylän toiminnassa. Haastattelua edeltävänä päivänäkin hän on ollut diakoniatoiminnan tapaamisessa Ylimmäisen rannalla. Ystäviä, vanhoja ja uusia, on kylällä lukuisia, ja heihin pidetään tiiviisti yhteyttä.
Millaista oli elää vuosikymmeniä sitten Vihtijärvellä, kyläkoulun yläkerrassa 13-henkisen perheen tyttärenä? Siihen aikaan kun Karjalan evakot kokoontuivat pitkän matkan tehtyään koulunmäelle? Kun opettaja kertoi, millaista elämää on kuussa ja kun matematiikkaa opeteltiin vielä helmitaululla? Silloin kun Nummitupaa vasta suunniteltiin ja Anna-Liisa tyttönen oli vastuussa talon piirustusten viemisestä kunnanvirastoon? Tämän kaiken ja paljon muuta Anna-Liisa haluaisi nykypolville kertoa. Haastattelun jälkeen toimittaja sai Anna-Liisalta kirjeen, jossa hän kertoo, millaista oli kouluhammashoito 30-luvulla. Mukana oli pyyntö liittää tarina tähän tekstiin. Tarina ei löydy tästä jutusta, mutta se on luettavissa kyläläisten omassa blogissa (lue blogijuttu tästä). Blogiin ilmestyy lähiaikoina myös muita kultaisia muistoja Anna-Liisan kertomina.
Anna-Liisan kirje päättyi sanoihin: ”Lämpimät terveiset rakkaaseen kotikylääni!”
Tyhjänpäiväistä
Joka päiväistä,
turhanaikaista,
kaikenlaista,
turhia sanoja
turhia tekoja
ennenaikaista
huolta vaivoista,
tunnearvoista,
kaikenkarvaista,
tulenarasta,
mielivallasta
eripuraista esivallasta.
Itseäs tarkista
ei mielipahasta
eikä rahasta.
On turha marista,
siis kantaas tarkista!
(Teksti Laura Rostén-Jokinen, kuvat Timo Vottonen, runo Anna-Liisa Vottonen)
Valinta kuukauden kyläläiseksi ei edellytä erityisiä ansioita, saavutuksia tai merkkipäivää. Riittää, että asuu kylällä – tai liittyy jotenkin kylän elämään. Ketä toivoisit kuukauden kyläläiseksi? Tee ehdotus toimitukselle tässä linkissä. Itseäänkin saa ehdottaa.
