Syyskuu 2015, Jani Laitila, 38
 |
| Janin kanssa kuvaan asettui perheen bouvier-rotuinen koira Saro, 4v. |
Vihtijärveläistä hymyilyttää
Tämä se on komea talo. Se seisoo isolla, yli puolentoista hehtaarin tontilla Lehtirannankujalla ja henkii erikoista tunnelmaa. Myynti-ilmoituksessa nähty talo oli jäänyt kuukauden kyläläisemme, Jani Laitilan, mieleen pyörimään. Kun tuli aika etsiä uutta asumusta, oli tämä punatiilinen talo ensimmäinen ja viimeinen, jota Jani ja kihlattu Tiia kävivät katsomassa. Nyt se on oma, ja pariskunnan on tarkoitus jäädä näille sijoille pysyvästi. Odottakaapas kun kuulette, miten erikoisesti kohtalo kuljetti Janin Vihtijärvelle.
Jani opiskeli 1990-luvulla synnyinkaupungissaan Hyvinkäällä ympäristötaloutta. Opiskelukaverina oli Vihtijärvellä asuva Juslinin Mirkku, jonka kautta Jani tutustui hiljalleen myös lukuisiin muihin kylän asukkaisiin. Juhannuksenvietto vuosituhannen vaihteen paikkeilla Mirkun kotona sai Janin ihastumaan Vihtijärveen. ”Mietin, että mikä tässä paikassa oikein on. Täällä oli sellainen tunnelma ja sellaisia ihmisiä, että sanoin jo silloin muuttavani jonain päivänä Vihtijärvelle”, Jani kertoilee ja arvelee Mirkun muistavan uhkauksen vieläkin.
Elämä ja työt veivät Janin kuitenkin Hyvinkäältä kohti Helsinkiä. Oma asunto oli Hyvinkäällä, mutta Tiian tavattuaan pari piti majaa Itäkeskuksessa ja sitten Kivikossa. Työ kansainvälisiä kuljetuksia hoitavan firman myyntipäällikkönä piti Janin liikkeessä. Vähän väliä Jani joutui työasioissa matkustamaan ympäri Suomea, ja jotenkin se melkein parinkymmenen vuoden takaa tuttu Vihtijärvi sattui välillä ajoreitille. Ja jotain outoa tapahtui aina silloin. ”Joka kerta Vihtijärven läpi ajaessa tuli ihmeen hyvä fiilis ja alkoi väkisinkin hymyilyttää”, muistaa Jani eikä osaa tarkkaan selittää, miksi kylä sai sellaisen reaktion aikaan.
Jani ja Tiia kertovat, että suhteen alussa molemmilla taisi olla ajatus, että yhteinen elämä pysyy siellä, missä se alkoikin – kaupunkiympäristössä. Ajan myötä he kuitenkin huomasivat jakavansa saman haaveen talosta maaseudulla. Mielellään vaikka järvenrannassa. ”Alkoi tulla mitta täyteen kaupunkiasumista, meteliä, ahtautta ja muuta. Halusimme pois siitä ihmisvarastosta”, Jani muistelee. Työpaikkojen takia oli toki loogista, että asuntoa etsitään töiden läheltä. Ehkä Itä-Helsingistä päin, Sipoosta mahdollisesti. Kerran Janin Vihtijärvi-faniudesta tietämätön Tiia näytti Janille ilmoituksen talosta ihan muualta kuin mistä taloa etsittiin. Ja kappas! Talo oli sopivasti järvenrannassa ja missäpä muuallakaan kuin Vihtijärvellä. Jania alkoi taas hymyilyttää: sieltä se Vihtijärvi taas nousi esiin. Jani ja Tiia muuttivat taloon vuoden 2014 elokuussa. Optio oli, että määräaikaisen vuokrasopimuksen päätteeksi sen voisi ostaa itselle. ”Kyllä me ollaan jälkeenpäin kiitelty itsejämme, että emme tehneet äkkinäisiä kauppoja. Se järvenranta ei ollut sittenkään meidän unelmarantamme”, Jani juttelee.
Niin tuli aika lähteä katsomaan uljaannäköistä taloa, joka oli pyörinyt Janin ajatuksissa jo pitkään. Jo pelkästään talon sisäänkäynti miellytti Jania: se oli täysin poikkeava ratkaisu verrattuna lähiöiden jukkataloihin, jotka kaikki muistuttavat toisiaan. ”Vanhoissa taloissa on enemmän sielua”, toteaa Jani ja kertoo, että talonrakentamista he eivät ole Tiian kanssa koskaan harkinneet. ”Niin hulluja emme ole olleet”, Jani vitsailee.
Pariskunta muutti taloon kesäkuun puolivälissä. Pienimuotoista remonttia vasta suunnitellaan, eikä kesäkuussa tilattu ruokailuryhmä ole vieläkään tullut. Tärkeintä on nyt olla vihdoin omassa talossa ja tässä kylässä, joka pistää väkisinkin hymyilemään. ”Mikäs hätä tässä”, Jani sanoo ja on silminnähden tyytyväinen komeaan taloonsa Vihtijärvellä, jonne kohtalo hänet lopulta kuljetti.
Teksti ja kuva Laura Rostén-Jokinen
