Palokuntanuorten syysleireilyä Vihtijärvellä syyskuussa

03.10.2015

Länsi-Uudenmaan pelastusalueen vapaapalokuntien nuoriso-osastojen syysleiriä vietettiin syyskuun puolessa välissä Vihtijärven Ylimmäisillä, ns. partiolaisten rannassa. Säidenkin puolesta upean syysleirin teema oli erähenkisyys. Palokuntataitoja ei siis tällä leirillä suoranaisesti harjoiteltu. Leirin teema näkyi mm. leirin ohjelmassa: harjoiteltiin oikeaoppista ja turvallista nuotion tekoa, opeteltiin puukon käyttöä siten, että jokainen leiriläinen vuoli itselleen puulastan, valmistettiin ruokaa retkikeittimillä, saunottiin tilapäisessä telttasaunassa ja yövyttiin tietenkin teltoissa. Partiolaisten rantaan nousi kymmenisen puolijoukkuetelttaa, jotka antoivat suojan viikonlopun ajaksi lähes sadalle leiriläiselle. Vihtijärven VPK:n nuoriso-osasto oli leirillä mukana 17 hengen voimin.

Yksi leirin kohokohdista oli ehdottomasti melominen Ylimmäisen lähes tyynillä kimalteilla. Leirille oli vuokrattu 12 kanoottia ja jokainen leiriläinen pääsi nauttimaan melomisen riemusta reilun tunnin ajan. Tämä 12 kanootin joukkio oli näyttävä näky aurinkoisen järven pinnalla.

Leirin kulinaristisista tottumuksista, niiden suunnittelusta ja osittaisesta toteuttamisesta vastasivat Vihtijärven tehokaksikko Noora Kallela ja Mimmi Mynttinen. Aamupalaksi tarjolla oli puuroa, jogurttia ja leipää, iltapalaksi oli leivän lisäksi makkaraa. Lauantain ruuat leiriläiset valmistivat pareittain retkikeittimillä: lounaaksi nautittiin hernesoppaa ja päivälliseksi pastaa. Iltapalaksi makkaran lisäksi herkuteltiin muurinpohjaletuilla; nam! Sunnuntaina ennen kotiinlähtöä lounas toteutettiin tehokkaalla tavalla: soppatykin nakkikeitto ravitsi leiriläisten kuvut kotimatkojaan varten.

Leirin järjestäjät kiittävät Hiiskulan kartanoa LOISTAVASTA leiripaikasta, mikä mahdollisti unohtumattoman ja ennenkokemattoman leirin!

Palokuntaharrastus tarjoaa paljon kivaa yhdessä oloa monenlaisen toiminnan parissa. Olitpa sitten lapsi tai aikuinen, ja mikäli kiinnostuksen siemen heräsi tämän mukavaan ja toimeliaaseen harrastukseen, ota estotta yhteyttä Vihtijärven VPK:hon!

(1.10.2015 Kaisa Kuusela)

Vuoden kylä 2010: Vihtijärvi.

Vihtijärven kyläyhdistys ry

Kouluntie 23
03790 Vihtijärvi