Nokkalanlahden jalopuumetsikkö

21.08.2018

Vihtijärven koilliosassa sijaitseva Nokkalanlahden jalopuumetsikkö on suojeltu alue. Uudenmaan Ympäristökeskuksen antaman suojelupäätöksen mukaan kyseessä on luonnontilaiseen verrattava laaja ja edustava alue, jolla on runsaslajinen lehtokasvillisuus. Alue on pinta-alaltaan noin 3,3 ha.

Suojelupäätöksessä alueesta kerrotaan seuraavaa:

Lehtipuuvaltaisen sekametsän pääpuulajeina kasvavat haapa ja kuusi, joukossa kasvaa myös rauduskoivua. Jalopuumetsikössä kasvaa lisäksi 128 kappaletta runkomaisia lehmuksia, 17 kappaletta runkomaisia vaahteroita ja 12 kappaletta runkomaisia vuorijalavia. Jalopuut ovat elinvoimaisia ja järeitä ja niiden jatkumo on hyvä. Puusto on monipuolista ja luonnontilaista. Alueelta löytyy erittäin runsaasti kuollutta pysty- ja maapuuta, huomattavan paljon myös lahoavaa lehmusta. Pensaskerroksessa kasvaa lehtipuiden taimia sekä taikinamarjaa, näsiää, lehtokuusamaa ja koiranheittä.
Kasvillisuus on pääosin tuoretta, keskiravinteista käenkaali-oravanmarjatyypin lehtoa, jonka valtalajeina ovat käenkaali ja lillukka, muita luonnehtijalajeja ovat kielo, oravanmarja, valkovuokko ja metsäimarre. Paikoin on myös sinivuokko-käenkaalityypin tuoretta, runsasravinteista lehtoa, jonka valtalajina kasvaa sinivuokko. (Lähde: Uudenmaan Ympäristökeskus 2004)

Suojelupäätöksessä todetaan vielä, metsässä on runsaasti järeitä haapoja ja kuusia, jotka tarjoavat suotuisan elinympäristön liito-oravalle. Paikalliset vahvistavat nähneensä liito-oravia alueella.

Lähteet: Vihtijärven luontoselvitys, FCG suunnittelu ja tekniikka Oy 2014
            Aluetta koskeva suojelupäätös, Uudenmaan ympäristökeskus 2004

Vuoden kylä 2010: Vihtijärvi.

Vihtijärven kyläyhdistys ry

Kouluntie 23
03790 Vihtijärvi