Maaliskuu 2018: Leila ja Alf Björklöf
Sattuma ohjasi Leilan ja Affen Vihtijärvelle
Tapaan Maaliskuun kyläläisemme Leila (66) ja Affe (Alf, 72) Björklöfin heidän talossaan Ylimmäisentien varrella, jossa he ovat asustaneet nyt jo yhdeksän vuotta. Vihtijärvi ei alunperin ollut tietoinen kohde yhteistä kotia etsittäessä eikä se ollut Leilalle ja Affelle entuudestaan tuttu, mutta punainen tupa hurmasi molemmat.
Alkujaan Leila ja Affe tapasivat toisensa ystävien kutsuilla ohimennen jo 90-luvulla, josta he jäivät toistensa mieliin. Uudelleen he tapasivat kymmenisen vuotta sitten, jolloin molempien elämäntilanne oli muuttunut eikä esteitä seurusteluun ollut. Kun Leilan kaappitila alkoi täyttyä Affen tavaroista, heräsi ajatus yhteisestä kodista maaseudun rauhassa. Kummallakaan ei ollut enää työelämää pitkiä aikoja jäljellä, mikä vahvisti muuttopäätöstä. Uutta kotia ei kauaa tarvinnut etsiä, kun löytyi ilmoitus Vihtijärveltä myytävästä omakotitalosta. Ensin sijainti arvelutti molempia, koska kylästä puuttui kunnallistekniikka. Asia jäi kuitenkin hautumaan molempien mieliin. Muutaman kuukauden päästä Affe palasi asiaan, ja kysyi Leilalta, muistiko tämä ilmoitusta talosta Vihtijärvellä. Alkukesästä 2009 taloa tultiin katsomaan. ”Molemmille tuli heti tunne, että tämän on meidän talo. Päätös muutosta oli helppo”, Affe muistelee.
Seka Leilalla että Affella on aikuisia lapsia, joista Leilan kaksoistyttäret perheineen asuvat Röykässä. Lastenlapsiakin on tullut. ”Kiva kun voi auttaa lastenhoidossa”, Leila iloitsee. Talo on tullut lastenlapsille läheiseksi paikaksi ja he kysyvätkin, että koska voi tulla yökylään. Talo täyttyy usein iloisista lasten äänistä. ”Semmoinen meteli, onneksi naapureita ei ole liian lähellä.” Leila nauraa. Lisäksi Leilan 86-vuotias äiti vierailee usein, sekä muut tutut ja sukulaiset.” Lisätila ei olisi pahitteeksi”.
Molemmilla on monipuolinen työura takana. Leila on alun perin toiminut osastosihteerinä, mutta 40-vuotiaana opiskeli perushoitajaksi innostuttuaan uudestaan koulunpenkille. Affe on koulutukseltaan insinööri, ja uransa aikana polkaissut käyntiin monenlaisia projekteja, esimerkiksi mikroelektroniikan parissa. Työ on välillä vienyt Ruotsiin kehittämään ohjuksien militaarielekroniikkaa sekä osallistumaan erilaisiin tutkimushankkeisiin. ”Vetoa olisi ollut kauemmaksikin, Piilaaksoon.”Affe muistelee.
Leila on ollut nyt eläkkeellä neljä vuotta, Affe kuusi vuotta.Tämä on avannut pariskunnalle uuden elämänvaiheen. ”Olisin halunnut etelään, mutta lastenlapset pitävät täällä”, Affe kertoo leikillisesti. Sanotaan, että eläkkeellä kiire lisääntyy. Leilan ja Affenkin almanakka täyttyy nopeasti erilaisista menoista. ”Vaikka viikon alussa kalenterissa ei olisi mitään merkintää, tulee niitä kummasti pitkin viikkoa”, Leila nauraa.
Omassa pihassa on riittänyt askaretta.Kesät ovat kuluneet siinä pusikkoa raivatessa ja uutta puutarhamaista ilmettä luotaessa. Tontilta on myös saatu mukavasti sieni- ja marjasatoa, joista on tehty useita kanttarellikastikkeita ja pihlajanmarjahyytelöitä. Myös lähimetsiin on tehty marjareissuja. Etenkin Rokokallion maasto on tullut läheiseksi. ”Kävelyllä käydään muutenkin, jos aikaa jää, ”Leila tuumaa. Lisäksi aikaa tulee vietettyä suvun mökillä Porvoon saaristossa, josta saadaan paljon puuta saunan ja takan lämmitykseen. Leilalla ja Affella riittää myös energiaa uusimman harrastuksen, vesijuoksun parissa, jonka myötä Rajamäen uimahalliin on tullut tutustuttua. Haaveissa olisi myös pyöräilyharrastuksen aloittaminen, mutta kapeilla tienpientareilla ajaminen muun liikenteen seassa arveluttaa molempia.
Matkustelu on lähellä molempien sydäntä, etenkin Madeira on suosikki upeine maisemineen. Se onkin ollut matkakohde jo useaan kertaan. Myös koiran hankinta ollut haaveissa, mutta sen sitovuus askarruttaa matkustelun vuoksi. Koirakaipuuta lievittämään tuleekin usein tuttavien Topi-koira, jota Leila ja Affe mielellään hoitavat.
”Tästä on tullut meille läheinen kylä”
Kahdet juhlatkin on keretty kylässä pitää.Vuonna 2010 juhlivat Leila ja Affe häitään kylän Kappelissa sekä kaksi vuotta sitten pidettiin yhteiset 135- vuotissynttärit Nummituvalla, jossa kutsuvieraita oli 100. ”Ei tullut mieleenkään pitää juhlia muualla”, Affe kommentoi. Kylän laulaja Eija-Sinikka kutsuttiin bändin kanssa esiintymään. Muutakin verkostoa on tullut, mm. kylästä on löytynyt remonttimiehiä ja muita ammattilaisia, kuten nuohooja ja peltiseppä. ”Olemme oppineet löytämään täältä yrittäjiä ja työntekijöitä erilaisiin tarpeisiin, koska haluamme tukea lähiseudun toimijoita. Lumityötkin olemme ulkoistaneet.”
”Tästä on tullut meille läheinen kylä, ja täällä asuu ihania ihmisiä. Meidät on otettu ystävällisesti vastaan”, Leila muistelee lämmöllä. Ensi kontakti kyläläisiin oli Eva Oksan vierailu, joka toi jo viikon sisällä seurakunnan tervehdyksen uusille kyläläisille. Ensimmäisiin tuttavuuksiin kuuluivat myös Kuuselan Anu sekä häihin pitopalvelua etsiessä löytyi Vihtkarin Anita.
Uusin löytö on Tiistaikerho, josta on löytynyt kosolti uusia tuttavuuksia. Sinne Leila ja Affe lupaavat mennä uudestaan. ”Keväälle on kerhossa luvassa mielenkiintoisia aiheita. ”
Kylässä viehättää erityisesti sen luonnonläheisyys ja rauhallisuus. Iltaisin tulee ihailtua tähtitaivasta,jonka lastenlapsetkin ovat panneet merkille. ”Jos joku olisi kertonut minulle että tulet asumaan maalla metsän keskellä, niin en olisi uskonut”, Leila nauraa. ”Olen aina pelännyt pimeää.” Affe onkin asentanut Leilaa varten pihavaloja. Työelämässä oltuaan Affe oli paljon matkoilla, joten Leilan olo oli turvallisempi, kun ei ollut niin pimeää ulkona. ”Yksinoloon on ollut pakko opetella, vaikka mielikuvitus laukkaa. Ehkä pimeän arkuus on muisto lapsuudesta.” Leila miettii.
”Jos jotakin negatiivista tästä paikasta täytyy sanoa, niin pitkät välimatkat. Kauppa- ja apteekkireissuja täytyy etukäteen suunnitella, ja niillä pyritään käymään kerran viikossa. Samalla reissulla saatetaan hakea lastenlapsetkin kylään.”
Kahvipöydän äärellä tulee lämmin tunnelma. Talo on muuttunut oman näköiseksi yhdeksässä vuodessa ja tulee vaikutelma että täällä viihdytään. ”Ei tulisi mieleenkään muuttaa muualle”, Leila kertoo. ”Tulisi kyllä suru puseroon, jos joutuisi lähtemään. Täällä on mukavaa viettää eläkepäiviä. Ihanaa kun aamulla ei tarvitse lähteä mihinkään, saa vain olla ja nauttia.”
(10.3.2018. Teksti ja kuva K.K.)
