Raksamankka on soinut koulunmäellä viimeiset viisi päivää lähes tauotta. Kyläyhdistyksen pestaama maalarimestari ja tämän apumies (omien sanojensa mukaan seuramies) Esko Kuusela ovat nimittäin rehkineet kylätalon maalauksen kanssa oikein urakalla. ”Kuuden seitsemän aikaan aamulla ollaan aloitettu ja illalla seitsemän aikoihin päätetty työpäivä”, kertoo Esko työn lomassa. Vasemman puoleinen pääty sekä sisäänkäynnin puoli talosta ovat jo valmiit. Miehet arvelevat, että kolmisen päivää vielä ottaa, että urakka on saatu päätökseen.
Kylätalon oli tarkoitus saada tuore maalipinta jo viime kesänä, mutta sään herrat eivät olleet maalauksen puolella. Esko muistuttaa, että viime vuoden kesäkuun keleissä maalit olisivat todennäköisesti jäätyneet pyttyihinsä, heinäkuussa alkoi 38 päivää kestänyt helleaalto ja elokuussa satoi jälleen. Nyt sää on ollut ihan mainio, ja mainiota on työn jälkikin. Poiketkaa ihastelemassa!
Kuisti on nyt viimeisen päälle nättinä. |
Hautausmaan puoleinen pääty uudessa maalissa. |
(1.7.2015 LR-J)