Hans Brummerille koittivat eläkepäivät.
Monelle kyläläiselle tuttu ja Vihtijärvellä tärkeä toimija, yksi Hiiskulan kartanon omistajista, agrologi Hans Brummer, 63, on jäänyt eläkkeelle. Eläkepaperit saapuivat syyskuun 2021 alkupuolella ja nyt Hans totuttelee eläkeläisen elämään.
Hans on esitelty Vihtijärven kotisivuilla kuukauden kyläläisenä helmikuussa 2011, jutusta tässä linkissä voit lukea Hansin kymmenen vuoden takaiset tunnelmat ja hänen henkilöhistoriaansa.
Tilanhoitajan tehtävät Hansilla alkoivat toden teolla Hiiskulassa vuonna 1987, kun sukupolvenvaihdoksen myötä muodostettiin Kiinteistöyhtymä Hiiskulan kartano. Työtehtävät olivat moninaiset mittavan kiinteistömassan hoitamisessa: sähkö-, vakuutus-, huolto- ja muiden sopimusten järjestäminen, kartanon useiden vuokra-asuntojen vuokrasopimusten sekä maanvuokrasopimusten hoitaminen, kiinteistöjen ja ympäristön käytännön huolto- ja kunnossapitotyöt sekä maanomistajan edustaminen lukuisissa yhteyksissä kaiken muun ohessa ovat teettäneet paljon töitä. Tilanhoitajan pestistä hän luopui mielellään vuoden 2015 alussa, kun nykyisen tilanhoitajan, Timo Syrjäsen työsuhde vakinaistettiin.
Timon otettua vastuun Hiiskulan tilusten ja kiinteistöjen hoitamisesta, jatkoi Hans kuitenkin päivittäisiä askareitaan Hiiskulassa kiinteistön- ja ympäristönhoidon sekä luonnollisesti kartanon hallinnon parissa. Hans on ollut myös aktiivisessa roolissa kylän kehittämisessä sekä maaseudun oikeuksien ja etujen ajajana. Vuodesta 2012 Hans on toiminut lisäksi yrittäjänä omassa HB-Automobile-yrityksessään. Yritys tarjoaa pysäköinti- ja huoltopalveluja museoautoille. Autohistoriallisen Seuran (AHS) pitkäaikaisena puheenjohtajana Hansille on muodostunut vahva vanhojen autojen harrastajaverkosto, jonka parissa harrastamisesta ja työskentelystä hän todella nauttii.
Hans Brummer on vanhojen autojen ja menneen ajan autoilun asiantuntija. Kuva on vanhojen autojen Suursaimaan ympäriajoista vuodelta 2017, johon Hans osallistui suvun perinteitä kunnioittaen omalla MB 230 E-ajokilla. Myös kuvassa mukana oleva Hansin poika, Johan, on kiinnostunut autoista.(Kuva Hansin kotialbumista)
Eläkepäivät Hansille rakkaan kotitilan Hiiskulan päivittäisistä työrutiineista ovat tervetulleita, sillä vaikka joitakin Hiiskulan käytännön hoitamiseen liittyviä asioita vielä kuuluu omistajan tehtäviin, voi hän nyt panostaa rauhassa rakkaimpaan harrastukseensa, osittain myös työhönsä: vanhoihin autoihin. Ja tietysti loppuvuodesta 2019 alkaneeseen tärkeään vaarin tehtävään.
Hiiskulaa koskevissa lupa-, sopimus- ja muissa asioissa tulee siis jatkossa kääntyä tilanhoitaja Timo Syrjäsen puoleen sähköpostitse timo.syrjanen@hiiskula.fi tai puhelimitse 050 369 2205. Kartanon taloushallinnosta vastaa Hansin sisar, yksi omistajista, Karin Fougstedt, jonka saa kiinni sähköpostitse karin.fougstedt@hiiskula.fi.
Kotisivujen toimitus toivottaa Hansille mitä parhaimpia eläkepäiviä, terveyttä ja paljon aurinkoisia kilometrejä mukavan harrastuksen sekä perheen parissa!
(KP)