Mediatiimi on viettänyt lomia tai ollut muuten vain niin kiireinen koko kesän, ettei kukaan meistä ennättänyt haastatella elokuuksi kuukauden kyläläistä. Siksi vetäisemme hihasta jokeri-kortin. Tässä kuussa vihtijärvi.fi:n toimittaja esittelee itse itsensä.
Elokuu 2015: Laura Rostén-Jokinen
Miten pääsin Vihtijärvelle
Synnyin 1980-luvun puolivälissä Röykkään vanhempieni esikoiseksi. Pikkusisko ja -veli tuli, ala- ja yläaste tuli ja meni. Lukioon lähdin Klaukkalaan. Samassa linja-autossa matkusti röykkäläiselle vieraita nuoria toisesta Lopentien varren kylästä. Vaikka tuo kylä oli vain kahdeksan kilometrin päässä kotikylästä, ei siitä ollut juurikaan mielikuvia. Sen läpi oli lapsena ajettu Vahinkopalveluun lauantairetkelle, ja järvien nimet, Ylimmäinen ja Alimmainen, olivat ihmetyttäneet joskus takapenkillä.
Vappuaattona 2002 syntyi kytkös Vihtijärveen. Linja-autosta ja lukiosta tuttu poika käveli vastaan Eteläesplanadilla. Äkkäsin pojan sopivan pituiseksi tanssipartneriksi ja sanoin: ”Tuletko mun vanhojentanssiparikseni?”. Tanssit juhlittiin seuraavana ystävänpäivänä, saatiin lopulta lakit ja muutettiin yhteiseen asuntoon. Työ ja opinnot täyttivät seuraavat vuodet.
Vuodesta toiseen oli puheissa, että poika rakentaa joskus oman talon Vihtijärvelle. Kotikyläänsä, jonka erinomaisuudesta minäkin olin jo ehtinyt saada vihiä. Kihlojen, asuntolainan ja yhteisen sukunimen jälkeen oli viimeistään selvää, että talo rakennettaisiinkin yhdessä.
Pian tuli aika tehdä jotain konkreettista. Oma asunto myytiin, ja kissoinemme muutimme Vihtijärvelle koulurakennuksen yläkertaan. Kämppä oli pikkuruinen, mutta kyllä siinä kelpasi molempien mielestä asua niin kauan, kunnes on oma talo valmiina. Paperit olivat kunnassa vetämässä. Ilmapiiri projektin onnistumisen ympärillä viileni prosessin edetessä. Kunnassa oli kiristetty rakennuslupien myöntämistä haja-asutusalueille. Päätöksen sisältö ei lopulta tuntunutkaan niin pahalta, sillä siihen oli ehditty asennoitua. En kuitenkaan enää osannut ajatellakaan lähtemistä Vihtijärveltä. Kylä ja sen asukkaat olivat tulleet tutuiksi. Elämä oli aktiivisempaa kuin missään muualla tähän asti.
Tavoitteeksi tuli löytää ja ostaa talo, ensisijaisesti Vihtijärveltä. Selasin etuovi.fi:n päivittäin. Sympatiaa ja kyselyjä talonmetsästyksen etenemisestä tuli aina kun törmäsin tuttuun. Mietin, kuinka kauan jaksamme etsiä sitä oikeaa taloa, joka olisi tässä kylässä. Kuinka kauan jaksamme asua väliaikaiseksi tarkoitetussa asunnossa, joka oli niin ahdas, ettei sinne sopinut enää kirjekuorikaan? Yhtenä päivänä tuntui, että maltamme odottaa vaikka vuosia. Seuraava päivänä taas laajensimme hakua naapurikuntiin.
”Voisitteko ajatella ostavanne meidän talomme?”. Ystävällinen perhe etsi ylimääräiseksi jäävälle talolleen ostajaa. Yhtäkkiä sain huomata, että asiat ja aikataulut loksahtivat paikoilleen ja fatalisti minussa sai tyydytystä: näin tämän oli tarkoitettu tapahtuvan.
Talon pintaremontti on nyt melkein valmis. Ensi kesänä jatketaan ulkotöillä. Kun kerran pääsin Vihtijärvelle, en ajatellut kovin pian lähteä pois.
 |
| Kotikoivun alla. |
(4.8.2015 LR-J)
