Yhteishauta-alueesta aloite
Yhteishauta-alueesta aloite
Kirkkovaltuutetut Mari Hennola ja Mirja Juslin ja tekivät kyläläisten toiveesta aloitteen Vihtijärven hautausmaalle perustettavasta yhteishauta-alueesta.
Yhteishauta-alue mahdollistaisi tuhkahautaukset Vihtijärven hautausmaalle siten, että nimilaatan saisi yhteismuistomerkkiin. Aloite jätettiin kirkkovaltuustolle syyskuun alussa ja saman kuun lopussa asia käsiteltiin kirkkoneuvostossa.
Neuvosto päätti, että asia siirretään edelleen seurakuntapuutarhuri Janne Nummelan valmisteltavaksi ja hautausmaatyöryhmän käsittelyyn.
Vihtijärven hautausmaalla järjestettiin 3.10. hautausmaatyöryhmän toimesta katselmus, jossa samalla todettiin hautausmaan uuden valaistuksen toimivan hyvin. Hautausmaalle on myös tulossa opastetaulu, jossa on myös hauta-alueen kartta. Tälle opastetaululle katsottiin paikkaa heti hautausmaan viereisten pysäköintipaikkojen lähistölle. Samalla katseltiin myös mahdollista paikkaa yhteishauta-alueelle. Yksi mahdollisuus voisi olla muualle haudattujen muistokiven läheisyydessä.
Katselmukseen osallistuivat seurakunnasta Tapio Yliluoma (vas.), Pasi Ranta, Janne Nummela, Anne Saaro ja Mikko Yli-Rosti. Mukana oli myös vihtijärveläinen kirkkovaltuutettu Mari Hennola.
Seurakunnalla on tällä hetkellä paljon projekteja käynnissä, mutta hallintojohtaja Tapio Yliluoma alustavasti arvioi, että yhteishauta-alueen suunnittelu aloitetaan vuonna 2024 ja mahdollinen toteutus tapahtuisi 2025.
Teksti ja kuvat Mari Hennola