Toukokuu 2020: Sari Ahvenharju, 43

24.05.2020

Sari pääsi tänä keväänä istuttamaan taimia upouuteen kasvihuoneeseensa.

Mielen ja puutarhan maisemia

Täällä Sari on selvästi kotonaan – päässyt perille. Hirsinen omakotitalo pihapiireineen sisältää kaiken sen, mikä on tärkeää. Luontoa, eläimiä, kasveja, oman perheen ja perusarjen.
Pikkutyttönä Sari asui Helsingin Töölössä. On monen asian summa, että nykykoti sijaitsee Vihtijärven Kauriinpolulla, ensimmäistä kertaa ihan maalla. Ihan sattumaa se ei kuitenkaan ole, sillä juuret ovat tässä kylässä. Sarin tyttönimi on nimittäin Silvasti, joka kuulostaakin jo ihan tutulta. Selvitetäänpä siis, kenen tyttöjä sitä ollaan. Sari on Seppo ja Eila Silvastin tytär, ja vietti pikkutyttönä paljon aikaa Vihtijärvellä isovanhempiensa Vilhelmi ja Alma Silvastin luona. Teuvo Silvasti oli Sarin setä ja hänen poikansa Hannu, Antti ja Timo siis Sarin serkkuja.

Miehensä Juha Ahvenharjun Sari tapasi lukion jälkeen. Yhteinen koti oli ensin Vantaalla, sittemmin Nummelassa. Vihtijärvellä käytiin hoitamassa kummipoikaa, Silvastin Juhania. Jossain vaiheessa sattui eteen ilmoitus Hiiskulassa vuokrattavana olevasta asunnosta. Koska toinen jalka oli jo vähän Vihtijärvellä, uskalsi maalla asumista kokeilla ainakin kevyesti vuokralla. Ensimmäiset vuodet vihtijärveläisinä vietettiin Hiiskulan Hurranmäessä, kunnes oma unelmien tontti löytyi. Juhan kriteeri lopulliselle kodille oli, että katuvalot eivät saa näkyä. Tämä kriteeri on ollut hyvä ohjain – nykyinen kotipaikka on täydellinen ympäristö pariskunnan yhteiselle harrastukselle, luonnolle.

Puutarhaa ja pörriäisiä

Sarilla on aiemmin ollut huonekasveja, mutta oma laaja tontti paljasti todellisen viherpeukalon. Puuhakas pariskunta on ahertanut pihaa yhteisellä innolla. Viimeisin projekti on kasvihuone, joka on Sarin äitienpäivälahja perheeltään. Hyötytarhassa kasvaa joka vuosi erilaisia vihanneksia, joita myös säilötään talven varalle. Hiljattain valmistui myös kellari, joka antaa mahdollisuuksia laajentaa harrastusta – onneksi! Sari miettii näin koronakeväänä, että omavaraisuutta olisi hyvä kasvattaa entisestään.

Luonto ja eläimet ovat Sarille tärkeitä. Viime aikoina hän on ollut huolissaan erilaisista hyönteisistä, joiden vähenemisestä on uutisoitu paljon. Luonnon tila pölyttäjäkatoineen ja ilmastonmuutoksineen lienee yksi syy uusimpaan innostukseen, mehiläistarhaukseen. Viime kesänä siinä päästiin tositoimiin, ja tänä tulevana kesänä ollaan jo monta kokemusta rikkaampia.
Toki haaveissa on oma hunaja ja muut mehiläisten tuotteet, mutta koko hommalla on myös isompi merkitys. Sillä kannetaan oma korsi kekoon tärkeiden pölyttäjien säilyttämisen puolesta.

Monenlaista maalaamista

Siinä missä oman puutarhan suunnittelu on tietynlaista kasveilla maalaamista, maalaa Sari myös konkreettisin siveltimin. Sari muistaa saaneensa ensimmäiset öljyvärinsä ekaluokkalaisena, ja harrastus on kulkenut matkassa läpi elämän.
”Maalaan kausiluontoisesti ja innostun eri kausina erilaisista asioista”, Sari kertoo. Tärkeitä ovat yhteiset maalaushetket ystävän Irman ja oman 10-vuotiaan Ruusa-tyttären kanssa. ”Ruusa on tosi taitava, parempi kuin minä.”

Sari maalaa mieluiten omien sanojensa mukaan ”mielen maisemia”. Aiheet vaihtelevat, ja ne vain tulevat jostakin. Usein niissä on lämpimiä, voimakkaita värejä. Sari on joskus miettinyt taiteesta jopa ammattia, mutta on loppujen lopuksi tyytyväinen työhönsä myyntireskontranhoitajana. Näin taide saa jäädä rauhalliseksi meditaation muodoksi, inspiraation ja voiman lähteeksi.

Lämmin ja vahva on myös tunnelma hirsisessä kotituvassa. Kevään korona-arki on sujunut hyvin etätöiden ja -koulunkin merkeissä. Perheen lapinporokoiratkin, 14-vuotias Nila ja pian 2-vuotias Rokka, ovat mielissään, kun perhe on ollut enemmän kotona. Sari miettii, että korona varmasti muuttaa jonkin verran maailmaa. ”Meille parasta on ollut se, että perheellä on ollut aiempaa enemmän yhteistä aikaa.”

 

Teksti: Heli Einesalo, kuvat: Juha Ahvenharju