Kesäkuu 2022: Janna Vihtkari, 19

Kesäkuu 2022: Janna Vihtkari, 19


Kotisivujen toimitus tapasi Jannan työn touhussa kylätalolla.

Päättäväisesti kohti uutta

Kuukauden kyläläisemme odottaa innolla juhannusviikolla alkavaa kesälomaa, joka erityisesti tänä vuonna tulee tarpeeseen. Janna Vihtkari on tuore ylioppilas, joten pitkä opintotaival on vihdoin takana. Valkolakki kourassa voi hyvin mielin kääntää elämässä seuraavia sivuja esiin. Ensimmäiset pari viikkoa lakkiaisten jälkeen Janna toimii kesätyöntekijöiden ohjaajana Vihtijärven kyläyhdistyksellä, josta on aikoinaan itsekin ensimmäiset työkokemuksensa hankkinut.

Janna kuuluu siihen porukkaan, joka joutui suorittamaan suuren osan lukiosta etänä, yksin puurtaen. Kun koronapandemia rantautui Suomeen heti lukion ensimmäisen luokan kevättalvella, ei voinut arvata, millaiseksi koko kouluaika muuttuisi. Etäkoulu ei jäänyt lyhyeksi jaksoksi keväällä, vaan myös suuri osa toista luokkaa suoritettiin kotoa käsin. Vaikka viimeinen vuosi jo vietettiin uutta normaalia elämää, leimasi etätyöskentely isoa osaa lukioajasta. Kotona puurtaminen oli ajoittain raskasta ja vaati aivan erilaista vastuullisuutta ja oma-aloitteisuutta. Sitäkin suuremmalla syyllä valkolakki tuntuu nyt hyvältä!

Selvät suunnitelmat

Janna on tyytyväinen lukiotodistukseensa, mutta sinne minne Janna haluaa, ei millään papereilla päästä. Tavoitteena on poliisin työ, ja koulun ovet aukeavat vain pääsykokeen ja testien kautta. Tampereelle poliisiammattikorkeakouluun on kolmivaiheinen, tarkka seula. Ainoa osio, johon voi lukemalla vaikuttaa, on esseenä suoritettava teoriakoe. Loppu riippuu itsestä – pitää olla hyvässä kunnossa sekä fyysisesti että psyykkisesti. Fyysistä kuntoa testataan lihaskunnon, kestävyyden ja ketteryyden osa-alueilla, psykologinen testaus varmistaa soveltuvuuden ammattiin.

Haave poliisin urasta alkoi hahmottua lukioaikana. Janna kertoo haluavansa tehdä jotakin aktiivista työtä. Pelkkä ruudun ääressä istuminen ei tunnu omalta jutulta, vaikka sitä joutuvat toki poliisitkin tekemään. Ahkerana liikunnan harrastajana ja entisenä yleisurheilijana jokin fyysinen työ tuntui itselle sopivalta. Lisäksi päättäväinen nainen kaipaa haasteita, eikä haluakaan päästä ihan helpolla. Ajatuksissa siintää kenttäpoliisin työ, jossa jokainen päivä voi olla erilainen.

Määrätietoinen nuori nainen on rakentanut itselleen selvän tien unelmiinsa. Pienenä valmistautumisena poliisikoulun kokeisiin Janna päätti suorittaa – ei enempää eikä vähempää kuin - varusmiespalveluksen. Inttiin lähtö tuntui paitsi siistiltä kokemukselta, järkevältä valinnalta poliisin urasta haaveilevalle. Palvelus Upinniemessä alkaa heti heinäkuussa, joten kesälomaa ennättää viettää vain pari viikkoa.

Janna kertoo, että kotiväkeä armeijaan lähtö sekä ihastuttaa että hirvittää.
”Isä on ylpeä, äitiä pelottaa”, Janna sanoo hymyillen. Perheeseen kuuluvat isä Jukka, äiti Saija, isoveljet Jasse ja Arttu sekä isosisko Anette. Janna sanoo, että ajatus armeijaan lähdöstä kyti mielessä ehkä ihan hiljaa jo Jassen armeija-aikana.

Jotkut ihmiset ovat hämmästelleet suunnitelmia ja kyselleet, miten Janna pärjää intissä.
”Sellaisista kommenteista saan vain lisää tahtoa näyttää, että pärjään kyllä.”

Lyhyelle kesälomalle Janna ei ole tehnyt suunnitelmia – ja se onkin lomassa parasta.

 

Toimitus onnittelee vielä ylioppilasta ja toivottaa kaikkea hyvää tulevaisuuteen!

Teksti HE, kuvat HE ja Jannan albumi