Klaukkalan ohikulkutie valmistuu ennakoitua aiemmin

Klaukkalan ohikulkutie valmistuu ennakoitua aiemmin

Vihtijärven kyläsivulla uutisoitiin Klaukkalan ohikulkutien rakentamisesta helmikuussa 2019.

Väylävirasto julkaisi tiedotteen projektin etenemisestä syyskuun alkupuolella:

Ohikulkutien rakennustyöt ovat kesän aikana edenneet osittain jopa edellä aikataulusta. Nyt hankkeella tavoitellaan tien liikenteelleottoa jo loppuvuodesta.

”Aikatauluun on vaikuttanut positiivisesti muun muassa hyvin sujunut yhteistyö hankkeen eri osapuolien välillä, suotuisat sääolosuhteet sekä työmaaporukan hellittämätön uurastus”, kertoo hankkeen urakoitsijan projektipäällikkö Sami Laakso.

”Alun perin oli tarkoitus, että tie otetaan liikenteelle syksyllä 2021. Tämän hetken suunnitelmien perusteella näyttää kuitenkin siltä, että saamme tien ajoneuvoliikenteelle jo ennen kuin tämä vuosi päättyy, eli noin vuoden suunniteltua aikaisemmin”, sanoo projektipäällikkö Antti Koski Väylävirastosta.

Vuoden 2021 aikana tehdään vielä viimeistelytöitä, kuten viher- ja istutustöitä, kiveystöitä, sekä urakka-alueen maisemointeja.

Lisätietoa löydät Väyläviraston sivuilta.

(KP, lähde: vayla.fi)