02.06.2012 Lauantaina alkoi kesäloma

Lauantaina 2.6. juhlittiin Vihtijärven ala-asteella koulun päättymistä. Kevätjuhlassa nähtiin hieno näytelmä nimeltään Kevätsää lämmittää, jossa linnut olivat pesimäpuuhissa ja pahis-oravat pesänryöstöreissulla.

 
   Karhu tuli apuun, jotta kukkoileva käki saatiin ajetuksi pois toisten pesästä.

Juhlissa kuultiin paljon musiikkia sekä laulujen muodossa että erilaisten soittimien, kuten pianon ja haitarin, soitantana. Yhteislaulun Kesä katsoo ikkunasta aikana ekaluokkalaiset esittivät tarinaa laulun sanojen mukaan. Siinä päästiin muun muassa ruohoille tanssimaan ja aalloille soutamaan.

Kuudesluokkalaisia muistettiin erityisesti, nyt kun heillä ala-aste jää taa. He pitivät myös kaikki omat puheensa, jossa kiittivät opettajia sekä oppilaskavereitaan. Hymyn sai yleisön suupieliin erityisesti Matti Siltalan puheessa rohkea mielipide siitä, että nyt kesän aikana koulu ja läksyt eivät haittaa oikeiden asioiden oppimista.

 
Ekaluokalaiset kukittivat koulusta yläasteelle lähtevät kuudesluokkalaiset.  

Puheessaan rehtori Ville Kiuru kiitti kaikkia, sekä opettajia että lapsia, hienosta vuodesta ja totesi onnellisen oloisena, että samat opettajat jatkavat myös ensi vuonna.

Stipendin sai tänä vuonna kuusi oppilasta ja lisäksi jaettiin kolme kirjapalkintoa. Hans Brummerin rahaston stipendin sai Ada Miettinen ja veli Leevi sai Pelastakaa Lapset ry:n stipendin. Marisa Lappalainen sai Lions Clubin ja Matti Siltala Vihdin Maataloustuottajien stipendit. Vihtijärven Martat palkitsivat  kädentaidoista Julia Godinan sekä Luka Rannan. Kirjapalkinnot annettiin Emilia Kajastielle, Tomi Tukiaiselle sekä Janika Tapaniselle. Hymypatsaan saivat Ida Hulkko ja Veeti Lindell.

(AN)