Iisakki Pellinen ja Itsenäisen Suomen tarina, osa IV
Iisakki Pellinen ja Itsenäisen Suomen tarina, osa IV
Kun Kekkonen vaihtui Koivistoksi 1983, alkoi Suomesta löytyä monenlaisia herroja. ”Rötösherrajahdista tulikin varsinainen ilmiö 80-luvulla ja se jatkuu vieläkin”, toteaa Iisakki Pellinen. Syytettynä 1980-luvulla oli mm. Helsingin ylipormestari Teuvo Aura metrojupakan tiimoilta. ”Ei tämä uusikaan metro varmasti tule olemaan yhtään sen puhtoisempi projekti”, jatkaa Pellinen. ”Kymmenen vuotta sitten hanke budjetoitiin 450 miljoonan euron arvoiseksi mutta loppusumma on noussut jo nyt yli miljardin euron”.
Jotain uutta ja sykähdyttävääkin tapahtui 1980-luvulla. Yleisradion 59-vuotinen yksinvalta sähköisessä viestinnässä murtui, kun paikallisradiot käynnistyivät 1985 ja kolmoskanava aloitti toimintansa television puolella.
Wham levytti klassikot Wake Me Up Before You Go Go, Careless Whisper ja Last Christmas. Viimeisintä Pellinen muisteli kuulleensa ohikulkevan teinin laulavan kuluneella viikollakin.
Elettiin juppikulttuurin aikaa ja ihmisten puheissa vilahteli sanat purjelautailu, solarium, muskelivene, City-lehti, sininen enkeli ja kuntosalit. ”Aika kekkeruuseja olivat”, tuumaa kissa.
Neuvostoliitto hajosi 1991 ja Suomi liittyi Euroopan Unionin jäseneksi 1995. Idänkauppa romahti, maassa oli pankkikriisi ja alkoi Suomen historian toistaiseksi syvin lama. ”Melkoisia muutoksia yhden ihmiselämän aikana”, toteaa Iisakki. Kaiken kukkuraksi Ollila rakensi Nokian dynastiaa ja jääkiekkomaajoukkue voitti ensimmäisen MM- kultansa. ”Eikä siinäkään vielä kaikki”, innostui Iisakki. ”Häkkinen voitti kaksi kertaa F1 mestaruuden Rosbergin viitoittamalla tiellä”.
2000-luku
alkoi taas kerran noususuhdanteessa, joka sitten päättyi finanssikriisiin 2008. Siinä välissä oli luovuttu Suomen markasta ja otettu euro käyttöön. Lahdesta saatiin dopinguutisia heti vuosikymmenen aluksi ja muutenkin kansainvälistyminen näkyi kaikilla elämän osa- alueilla. ”Valitettavasti myös toisenlaisessa rikollisuudessa”, totesi Pellinen viitaten Jokelaan, Myyrmanniin ja Kauhajokeen. Kansa haukkoi Hallelujaa; jopa yli 10.000 ihmistä teki niin kauppatorilla vuonna 2006, tosin tällä kerralla iloisemmissa tunnelmissa Lordin masinoimana.
Tällä vuosikymmenellä puheeseemme vakiintui joukko uudissanoja, kuten brändätä, lähiruoka, biotunniste, elämystalous, etävanhempi ja isäkuukausi, 24/7, sateenkaariperhe, uussuomalainen ja blogi. ”Yksi on, mitä en oikein sulata tuossa listassa”, kiihtyi Pellinen. ”Lähiruoka ei kyllä ole uudissana”, hän päätti. Ja oikeassahan Iisakki tavallaan olikin. Kyllähän meillä, ainakin maaseudulla, ollaan puhuttu iät ja ajat lähiruoasta. Ja eletty sen varassa, tahtoen tai tahtomattaan.
Muutama asia tuli päätepisteeseensä tälläkin vuosikymmenellä. Iisakki nostaa niistä muutaman framille. 35 vuotinen Uuno Turhapuro- elokuvien maineikas jatkumo päättyi vuonna 2004 kun Uuno Turhapuro-This is my life valmistui. Myös perinne siitä, että Suomessa valtionpäämiehet olivat olleet miehiä 83 vuotta peräkanaan, loppui.
Entäs nyt Suomi?
”Tästä nykyhetkestä on vaikea sanoa mitään suurta ja mullistavaa, kun tätä vielä eletään”, tuskailee Pellinen kissalleen. Toki Iisakin mieltä hivelee muutama asia kotimaiselta elokuvarintamalta. Ensinnäkin selkeä samaistumisen kohde Pelliselle on Karukosken Mielensäpahoittaja vuodelta 2014, jota kävi katsomassa huikeat 500 000 katsojaa. Louhimiehen Tuntematon sotilas vuodelta 2017 puolestaan ylitti nuo katsojaluvut jo kolmannella esitysviikollaan. Tästä Iisakki päättelee, että sataa itsenäistä vuottaan juhlivan syntymämaan asukkaat arvostavat heille kalliilla luovutettua perintöä. Tähän on kissankin helppo yhtyä.
Itse Iisakki ei ole vielä tohtinut kumpaakaan elokuvaa käydä katsomassa.
2.12.2017 Tero Pullinen, kuva: Ari Peura
