Annikki ja Tuomo Hampori

Hamporien tuvassa eletään sopusoinnussa vielä puolen vuosisadan jälkeenkin.

Pyhäinpäivän kultahääpari muistelee lämmöllä menneitä vuosia

Tammikuussa 1954 saapui Kurikan mies ensi kertaa Vihtijärvelle. 
– Se oli kolmas tammikuuta, kello yhdeksän aikaan aamulla kun saavuin, muistelee Tuomo Hampori. 
Luvassa oli työpaikka sikalan hoitajana Laalahdella, jossa sisko jo työskenteli karjakkona. Työn perässä siis tultiin, ja sille tielle jäätiin. 

Samana vuonna vihittiin käyttöön Nummitupa, jossa Tuomo aikanaan tapasi tulevan vaimonsa Annikin (os. Peltonen). Häitä vietettiin pyhäinpäivänä, 31.10.1959 – eli tasan viisikymmentä vuotta sitten.

Annikkihan oli oman kylän tyttöjä. Pappi Antero Valtonen vihki parin Vihtijärven rannalla Annikin ja Tuomon ystävien kotona (kappeliahan ei vielä silloin ollut), mutta häävalssi käytiin tanssimassa – missäs muualla kuin Nummituvalla. 

Nummituvalla onkin ollut keskeinen rooli Hamporien elämässä. Pariskunta muistelee hymyillen lukuisia talkoita, tapahtumia ja juhlia joissa he ovat olleet osallisina – joko juhlimassa, taikka sitten töitä tekemässä. 
– Lipunmyynnissä, järjestysmiehenä, makkaran paistajana ja talkootöissä, Tuomo luettelee. 
– Voi, miten monta pannua kahvia siellä on tullutkaan vuosien varrella keitettyä, Annikki hymyilee.
Tänä päivänä lapset saavat jatkaa sitä työtä. Nuorimmat pojat, Vihtijärvellä asuvat Harri ja Hannu perheineen ovat tuttuja näkyjä Nummituvan tapahtumissa. Perheeseen kuuluu vielä kolmas poika, Hyvinkäällä asuva Keijo. Lapsenlapsia on yhteensä kuusi. 

– Kaksi tyttöä ja neljä poikaa; nuorin on kahdeksanvuotias ja vanhin jo pian lähdössä armeijaan, Hamporit kertovat.

Vihtijärven kappeli valmistui vuonna 1961, ja syksyllä 1965 Annikki Hampori sai paikan kappelin suntiona. Pariskunta kuitenkin teki yhdessä töitä. 
– Minä olin renkinä, nauraa Tuomo. 
Suntion töitä tehtiin yli kolmekymmentä vuotta, kunnes Annikki jäi eläkkeelle 1990-luvun lopulla. Tuomolla oli lisäksi oma työnsä valtion palveluksessa, tielaitoksella. Työn vuoksi mies saattoi olla päiväkausia poissa kotoa, joten Annikilla oli kädet täynnä töitä. Nimittäin lisäksi pariskunta viljeli maata ja piti karjaa, ja pyöripä pihapiirissä myös lampaita ja kanoja. Miten ihmeessä tähän kaikkeen riitti aikaa, kun helmoissa vielä pyöri kolme pientä pojankoltiaista? 
– Kyllä siinä välillä kiirettä piti. Välillä suntion töitä hoitaessa mietin että kun ei lehmä vain poikisi kesken vihkimisen! Kertaakaan ei onneksi niin käynyt, Annikki muistelee hyvillä mielin.
Ja onneksi työmatka oli lyhyt.

Nykyään Hamporeilla vietetään rauhallista arkea. Molemmilla on ikää 76 vuotta. Annikki osallistuu marttojen toimintaan ja käy mielellään laulamassa kappelikuorossa. Tuomo on välillä lyhyitä jaksoja Vihdin kirkonkylässä Hopearinteessä, jolloin Annikki saa keskittyä rauhassa kodin askareisiin. Tuomo kehuu Hopearinnettä loistavaksi paikaksi.
– Ei tarvitse kuin syödä ja nukkua. Vaatteetkin pestään valmiiksi, ja saapahan emäntäkin välillä lomaa minun passaamisestani, Tuomo nauraa pilke silmäkulmassaan.

Kultahääpäivää viettävä pari pohtii pitkän avioliiton salaisuuden piilevän ihan yksinkertaisissa asioissa. 
– Pitää kunnioittaa toinen toistaan, Tuomo kiteyttää. 
– Eikä saa vaatia toiselta liikaa, jatkaa Annikki.
Pariskunta arvelee, että nykypäivän korkeat avioeroluvut kertovat juuri siitä, että vaaditaan ja odotetaan liikoja.
On helppo yhtyä näihin viisauksiin, ja ottakaamme kaikki näistä neuvoista vaarin.

Hamporit viettävät hääpäivää perhepiirissä.

Toimitus onnittelee lämpimästi kultahääparia!

31.10.2009 Teksti ja kuvat: Heli Einesalo