Hannu Landen, 62

Hannun kotitalolla on ikää lähes 200 vuotta.

”Posti-Hannun” tunnistaa jokainen

Eräs mies tuntee Vihtijärven tiet ja torpat varmasti paremmin kuin kukaan muu. Hän lienee myös useimmille kyläläisistä hyvin tuttu, sillä vilahtaa jokaisen kotitalon ohitse kerran päivässä. Kyseessä on tietysti Landenin Hannu, joka on jakanut postia Vihtijärvellä jo pitkälti yli neljäkymmentä vuotta. 

Hannu ryhtyi postimieheksi jo nuorena poikana vanhemman veljensä vanavedessä. Aluksi postireissu taittui polkupyörällä, sitten mopolla, ja vihdoin täysi-ikäisenä autolla. 
”Kyllä siinä jokunen Mosse tuli ajettua loppuun”, Hannu muistelee. 
”Kerran tiukan paikan tullen on päivän posti tullut jaettua jopa omalla Zetorilla”, hän jatkaa hymyillen.

Vuosien varrella on ehtinyt tapahtua yhtä ja toista. Alkuun Vihtijärveläisten koko posti tuli suoraan kylälle, sittemmin se piti hakea Nurmijärveltä, ja nykyään Karkkilasta. Lenkin pituus on näin ollen nykyään jo yli sata kilometriä. Päivä alkaa jo puoli seitsemän aikoihin postin lajittelulla, joten aamu-uninen ei saa olla. 

Saman postilenkin kiertäminen joka päivä ei kyllästytä Hannua. Hän myöntää tykkäävänsä ajamisesta, ja onhan reittikin muuttunut vuosien varrella moneen kertaan. 
”Lisäksi tässä työssä tapaa ihmisiä. Niin kiire ei tässä maailmassa voi olla, ettei ehtisi postilaatikolla nopeasti vaihtaa kuulumisia.” 

”Posti-Hannu” – kuten joku kylän pikkuväestä häntä kutsuu – on rauhallinen, vaatimaton ja jämpti mies.
Posti on vietävä perille, vaikka se ei aina olisi aivan helppoakaan. Vuosien jälkeen voi jo hymyilläkin, kun muistelee miten joskus jossain talossa koira on pitänyt niin tiukkaa vahtia että juuri ja juuri on uskaltanut työntää kätensä auton ikkunasta ulos postilaatikkoon. Taikka miten joskus aikanaan Kaislarannantiellä on saattanut olla puolisenkin metriä vettä, mutta posti oli vietävä perille – ja vietiinkin. Jos ei autolla, niin sitten vaikka veneellä.

Nykyisin Hannu on osa-aikaeläkkeellä, ja jakaa postia kahden viikon jaksoissa joita seuraa saman pituinen eläkejakso. Myös vaimo Marja-Leena tekee samaa työtä, joten tässä perheessä työn ilot ja surut on helppo jakaa. Pariskunnalla on kaksi lasta, 1971 syntynyt Jarmo ja kaksi vuotta nuorempi Kirsi. Isovanhempien ilona ovat Jarmon 16-vuotias Matias ja Kirsin Jenni-tyttö, jolla ikää on vasta vuosi ja kahdeksan kuukautta. Landenien tuvassa – joka muuten on varmasti kylän suurin – voi aistia että lapsenlapset ovat tärkeitä. Kuvat koristavat hyllyjä, ja lelulaatikko kertoo lasten vierailuista. Kissat Viiru ja Misse kuuluvat myös talon väkeen. 

Mitä Landenien talossa tapahtuu niinä eläkeviikkoina, kun Hannu on kotona? Tekemisestä ei tunnu olevan pulaa, eikä Hannua voisi kuvitellakaan lojumassa toimettomana. Vapaa-aika kuluu metsän uudistamistöissä ja kauraa viljellessä. Kauraa käytetään myös lyhteiden tekemiseen, ja tänäkin vuonna osa sadosta on jo niitetty ja niputettu asiaankuuluvalla etusitojalla, johon laitteeseen toimittajakin pääsi ensi kertaa elämässään tutustumaan. Liikuntaa harrastava saattaa löytää Hannun myös kylän miesten lentopalloharjoituksista. 

Postinjakajan työn lisäksi on toinenkin merkittävä syy, miksi Hannua ehdotettiin kuukauden kyläläiseksi usealtakin taholta. Hän nimittäin on ollut hyvin aktiivisesti mukana Vihtijärven kyläkoulun remontissa talkootyön tekijänä. Jos kyläkoulun remontista jotain talkookuningas-titteliä jaettaisiin, niin olisi Hannu hyvin vahva voittajaehdokas. ”Silloin aikanaan laitoin nimeni listaan jossa sai ilmoittautua vapaaehtoiseksi talkoolaiseksi, joten olen yrittänyt siellä käydä aina kun on ollut mahdollista”, hän toteaa vaatimattomasti. Kyseessä on siis sanansa mittainen mies. 
Postinjakajan roolissa tie vie aika ajoin juuri remontoidulle koululle pakettia viemään. ”Kyllä on hienoa nähdä koululaiset nyt pulpettiensa ääressä”, Hannu hymyilee lämpimästi. 

Tämä mies on lisäksi perin juurin vihtijärveläinen. Kotitalo on rakennettu vuonna 1828, alun perin Hiiskulan torpaksi. ”Näillä seinillä olisi varmasti monta tarinaa kerrottavanaan, jos vain osaisivat puhua”, Hannu toteaa. Hannu asuttaa Norrbäckin tilaa kolmannessa polvessa, ja on itse asiassa asunut koko ikänsä samassa talossa. 
Mikä sitten on parasta Vihtijärvellä, mikä on saanut miehen pysymään kylällä koko elämänsä? ”Vaikea sanoa. Ei ole koskaan oikeastaan ollut mitään tarvetta miettiä sitä, siis lähtemistä muualle – tai vertailla Vihtijärveä mihinkään muuhun.” Se vastannee kysymykseen täydellisesti.

31.08.2009 Teksti ja kuvat: Heli Einesalo