Änise ja Ilkka Haapalainen, 67

Kaislaranta sai uuden elämän

Kirjakauppias Iivonen rakennutti Kaislarannan Ylimmäisenjärven päähän vuonna 1955. Paikka on tullut tutuksi kyläläisille alunperin Helsingin ja sittemmin Suomen Poliohuolto ry:n palvelukotina ja kesäpaikka vuodesta 1959. Toimintaa oli aikoinaan paljon, kyläläisistä monet muistavat mm. Kaislarannan kesäjuhlat. Päärakennuksen ympärille on Poliohuollon aikana rakennettu lahjoitusvaroin mökkejä ja muita rakennuksia, parhaimmillaan alueella asui toistakymmentä ihmistä. Kaislarannan toiminnan hiipuessa paikkaa vuokrattiin Kaislakoti ry:lle mutta lopulta poliohuolto päätti myydä paikan.

Änise ja Ilkka tapasivat  toisensa Tampereella vappuna 
lähes 50 vuotta sitten, siitä alkoi yhteiselo.

Alunperin Tampereelta lähtöisin oleva Haapalaisen pariskunta oli etsinyt itselleen talviasuttavaa kesäpaikkaa. Kaislaranta oli myynnissä ja miettimisen, harkinnan sekä laskeskelun jälkeen Änise ja Ilkka Haapalainen päättivät tehdä Suomen Poliohuollolle tarjouksen. Marraskuussa 2007 Kaislaranta sai uuden elämän nykyisen emännän ja isännän hoivissa.

Reilun neljän vuoden jälkeen on Kaislarannan maisema muuttunut paljon. Talosta rantaan saakka ulottunut koivikko sai väistyä maiseman tieltä ja nyt päärakennuksen ikkunasta avautuu komea näkymä Ylimmäisen järvelle. Myös takapihan pimeästä umpimetsästä on tullut valoisa metsikkö. Alakerran pesuhuone ja varasto on isännän omin käsin muutettu saunaosastoksi ja asuinkerros on saanut uutta pintaa. Remonttia on tehty paljon, mutta talon henki on paljolti säilynyt. Rantaan pääsee vieläkin vaikka rullatuolilla ja toimittajan hämmästyksellä ei ollut rajoja kun leveä ulko-ovi aukeaa edelleen napin painalluksella.

Änise oli vielä työelämässä Verohallinnon palveluksessa, kun perhe muutti Kaislarantaan kaupantekoa seuranneena vuonna 2008. Helsingissä pidettiin kaupunkiasuntoa siinä uskossa että sille olisi paljon käyttöä mutta vain vähän ajan kuluttua asunto todettiin tarpeettomaksi. Ystävä- ja tuttavapiiri oli vähän yllättynyt Haapalaisten valinnasta – miksi kukaan haluaa muuttaa niin kauas kaikesta? ”Teatterissa, konserteissa ja muissa riennoissa ei käydä yhtään sen harvemmin kuin ennenkään”, hymähtää Änise.

Änisellä ja Ilkalla on kaksi aikuista lasta, Olli, 42 ja Lilli, 38, joiden myötä lapsenlapsiakin on siunaantunut jo kuusi. Perheillä on omat kunnostetut mökkinsä Kaislarannan tiluksilla mutta mummulassa on kuitenkin lastenlapsille varatut omat huoneet talvivierailuja varten. Klaukkalassa ja Helsingissä asuvat lapset perheineen viettävätkin paljon aikaa Kaislarannassa. Perheeseen kuuluvat myös kunnioitusta herättävän kokoiset koirat, ruskea labradorinnoutaja Onni ja mastiffi Otto.

Kylä sai uusia tekijöitä

Kaislarantaan muuttaessaan Ilkka oli jo joitakin vuosia sitten jäänyt pois palkkatyöstään lakimiehenä ja saattoi keskittyä täysillä talon ja sen ympäristön kunnostamiseen. Nyt kun uusi koti alkaa olla pääpiirteittäin kunnossa, jää aikaa myös lakimiehen töihin keikkaluontoisesti. ”Mielenkiintoisia töitä tekee mielellään kohtuullisesti, vaikka eläkkeellä olisikin”, tuumii Ilkka jonka erikoisalaa on kiinteistöihin liittyvät asiat sekä työlainsäädäntö. Ilkka toimii nykyisin myös Ylimmäisenjärven kalastusyhdistyksen puheenjohtajana.

Metsä on ollut aina Kaislarannan emännälle tärkeä – Espoossa asuessa hän kolusi Nuuksion metsiä, nyt myös Vihtijärvi ympäristöineen on alkanut käydä tutuksi Äniselle. Siitä kielivät kellarin rapussa komeilevat suuret lasipurkit joista löytyy kuivattuja sieniä; korvasieniä, tatteja ja suppilovahveroita. ”Olen löytänyt myös uuden piirteen itsestäni”, kertoo Änise. ”En ole juuri ollut yhdistystoiminnassa aikaisemmin mukana, mutta täällä Vihtijärvellä aloitin kyläyhdistyksen kirpputorityöntekijänä, liityin Marttoihin ja käyn zumbaamassakin!” Lisäksi Änise on mukana ikäihmisten tiistaikerhon vetäjäjoukossa ja valittiin hiljattain Vihtijärven Palvelutaloyhdistyksen sihteeriksi. 

”Olemme viihtyneet todella hyvin”, toteavat Haapalaiset tyytyväisinä päätökseensä Vihtijärvelle muutosta. ”Oikeastaan aino asia jota joskus kaupungista kaipaan syksyn ja talven pimeinä iltoina ovat katuvalot, mutta kai koirien lenkittämiseen pimeässäkin tottuu”, pohtii Änise.

1.4.2012 Teksti ja kuva: Kaarina Pullinen