Anu Kuusela, 56

Anu Kuuselan unelma lasiverannasta järven rannalla toteutui.

Tuleva mummo ei halua hössöttää

Anu Kuusela tunnetaan kyläyhdistyksen tarmokkaana ja aikaansaavana puheenjohtajana. Muun muassa. Luottamustehtäviä ja kuntapolitiikkaa piisaa Anu Kuuselan elämässä kirjanpitäjän ammatin lisäksi. Aktiivinen on varmasti se sana, joka Anua parhaiten kuvaa, jos vain yksi sana pitää valita. 

Kylän kehittäminen on Anulle hurjan tärkeää, mutta tutustutaan tällä kertaa enemmän Anuun itseensä ja hänen henkilökohtaisiin ajatuksiinsa. Tulevana kesänä Kuuselan perheessä on mullistuksen aika, sillä Anusta ja Eskosta tulee mummo ja pappa. Ja vielä kahteen otteeseen: sekä Ville että Anna odottavat puolisoineen vauvoja. 
– Oli aivan ihanaa kuulla uutiset molemmilta joulun aikaan! 

Tuleva mummon titteli on saanut Anun käymään läpi omaa äitiyttään ja palaamaan kolmenkymmenen vuoden takaisiin tunnelmiin. Anu antaa tuleville vanhemmille käytännön neuvoja kysyttäessä, mutta muuten haluaa välttää turhaa hössötystä.
– En osaa ajatella itseäni sellaisena hössöttävänä mummona. Enemmän tässä on kyse elämän jatkuvuudesta. Se on tärkeää. Ja henkinen tuki tuleville vanhemmille. Ovet ovat aina auki.

Tuleva mummo ei aio raahata lapsenlapsilleen kassitolkulla nuttuja ja tuttipulloja. Se ei tunnu oikein omalta jutulta. 
– Mutta runokirjoja he tulevat minulta takuulla saamaan, Anu sanoo lempeän topakasti. Hän lupaa viedä lapsukaisia myös lastenteatteriin ja musiikkiesityksiin.

Henkinen perintö on Anulle hyvin tärkeää, ja sukupolvien jatkumo. Luontoretket, nuotiohetket ja telttailu ovat sellaisia yhteisiä asioita, joita hän uskoo touhuavansa lastenlasten kanssa, kunhan he hieman varttuvat.
– Lappiin lähdetään yhdessä heti, kun lapset ovat vähän kasvaneet.

Anu itse saa valtavasti voimavaraa runoista. Hän on koonnut rakkaimmat runonsa yhteen.
– Toisilla on rakkaimmat ruokareseptit, minulla on rakkaimmat runoreseptit.

Karjalasta tulee henkinen perintö, tuo ”aineeton pääoma”, kuten Anu talouden termeillä kuvaa. Runoihin ja lauluun kannustettiin kotona. 

– Tuntuu niin hyvältä, jos joku pyytää tilaisuuteen lukemaan runoja. En tiedä mikä siinä on, mutta on valtavan hieno tunne, kun voin välittää runon sanoman ja tunnelman kuulijoille.

Luonto, liikunta ja kulttuuri. Ne näyttelevät suurta ja tärkeää roolia Anun elämässä. Karjalassa ovat juuret, joten edelleen järvet ja metsät ovat paikkoja, joissa Anu tuntee olevansa eniten kotonaan. Siksi varmasti Solvallan talo Ylimmäisen rannalla käy vuosi vuodelta rakkaammaksi. Talo löytyi vuonna 1976.

– Oli kyllä mahtava sattuma, että me Eskon kanssa löydettiin tämä talo. Ja millaisesta kylästä! 

– Nyt kun tuntee tontin jokaisen kiven ja kannon, se tuntuu niin rakkaalta. Tämä koti on siitäkin hyvä paikka, ettei tähän liity mitään suvun rasitteita. Talo on ollut täysin Eskon ja minun oma juttu.

– Kun muutimme tänne, salainen toiveeni oli, että haluaisin tähän taloon paljon ihmisiä, musiikkia ja runoja.

Nyt tuo toive on toteutunut. Lapset puolisoineen ovat tuoneet taloon juuri näitä kaikkia. Anu varoittaakin, että kannattaa olla tarkkana, mistä unelmoi. Unelmilla kun on taipumus toteutua. 

Lapseni,
maailmalle minä sinut synnytin,
että hymyilisit hymyn heidän ilmeettömille kasvoilleen,
antaisit kukastasi tuoksun ja värin heidän arkeensa,
laulaisit hiljaisuutta heidän kiireeseensä,
nauraisit iloa heidän tyhjyyteensä,
menisit heidän luokseen sateisina päivinä.
Menisit,
katson kun menet
ja sylini ikävöi sinua,
mutta elämälle minä sinut synnytin, elämää rakastamaan
lapseni,
en itselleni.

– Helinä Siikala –

1.4.2009 Teksti ja kuva: Lea Viitaniemi