Tänään on perjantai 20.04.2018

Välähdys Vihtijärveltä

img_3943.jpg

Kuvagalleriaan >>

Vihtijärvellä vietettiin adventtia

Vihtijärven kylän adventin aika alkoi tänä vuonna, kuten niin monesti aiemminkin, kappelin messussa lauletulla tutulla Hoosianna-virrellä. Kappelin istuimet olivat täynnä nuorta ja jo iäkkäämpää innokasta laulajaa. Kaisa-Leena Hannikainen toimi urkurina, Vihtijärven Kappelikuoro lauloi Bernice Brummerin johdolla ja kirkkoherra Pekka Valkeapää toimitti palveluksen. Mukana avustajina olivat Aila Vaskela ja Päivi Putkonen-Hegazi.


Ensimmäisen adventtikynttilän syttymistä oli tullut todistamaan suuri joukko kyläläisiä.

Messun jälkeen tarjolla oli mehua ja kahvia joulutorttujen kera. Vihtijärven diakoniapiiri oli järjestänyt taas perinteiset joulumyyjäiset ja arpajaiset. Runsaat pöydät leivonnaisia ja monenlaisia käsitöitä tarjosivat ostajille paljon valinnanvaraa. Kyläläiset vaihtoivat kuulumisia ja hyvä mieli tuli sekä ostajille että myyjäisiin lahjoittaneille.


Myyjäispöydän äärellä Senja Vikgren, Eva Oksa, Aila Vaskela ja Raili Leivo.


Jouluiset herkut olivat suosittuja. Ostoksilla Laina Vihtkari ja Kirsi-Mari Korpiniitty.

Seuraavan kerran kyläläiset kokoontuvat kappeliin pe 15.12.2017 klo 19 Kauneimpien joululaulujen merkeissä.

 

13.12.2017 teksti: Pirkko Karjalainen, kuvat: Asko Ojanne

 

Klikkaamalla kuvaketta saat lisätietoja

Haluatko ilmoituksesi tähän?
Ota yhteyttä toimitus(at)vihtijarvi.fi