Tänään on perjantai 15.12.2017

Välähdys Vihtijärveltä

valahdys_voittajat.jpg

Kuvagalleriaan >>

Vihtijärven kirpputorilta löytyy aarteita

Vihtijärven ”keskustassa”, Lopentien ja Kylänpääntien risteyksessä sijaitsee entinen Hiiskulan kartanon työntekijöiden kolmen perheen asuintalo, Kylänpää. Kiinteistö ulkorakennuksineen elää uutta elämäänsä kyläyhdistyksen kirpputoritalkoolaisten hellässä huomassa. Viime vuosisadan alkupuolen tienoolla rakennettu tunnelmallinen hirsitalo pihapiireineen on kiinnostava vierailukohde jo sinänsä.

Kirpputoritoiminta Vihtijärven Kylänpään talossa juhlii tänä vuonna kymmenettä toimintakesäänsä. Kirppisajatus pulpahti pintaan jo vuonna 2006 ja nykyiseen paikkaan saatiinkin Hiiskulan kartanolta lupa jo seuraavana vuonna, kun toiminta osoittautui niin hauskaksi ja tuottavaksikin että sitä haluttiin jatkaa. Kirpputorin tuotto käytetään lyhentämättömänä kyläyhdistyksen toimintaan. Tärkein kohde on edelleen kyläyhdistyksen omistama koulurakennus  ̶ remonttilainaa riittää vielä lyhennettäväksi, myös kiinteistön huolto ja kunnossapito vaativat oman osansa.

 
Sunnuntain 13.6.2017 kirpputorin työntekijät Hanna ja Anu toivottavat tervetulleeksi Kylänpään kirpputorille.

Vilttikirppiksestä Pop-up-katukeittiöön

Tänä kesänä kirpputorin toimintaa on monipuolistettu useammalla tapahtumalla.  Tapahtumien yhteydessä voi lisäksi olla  tarjolla kahvilatuotteita ja arpajaiset.

Lauantaina 17.6. klo 11-16 saa Vilttikirppiksellä Kylänpäässä myydä omia tavaroita, vaatteita tai tuotteita kirpputorin piha-alueella. Ota oma myyntiviltti, -pöytä tai -rekki mukaan. Paikkamaksu on maltillinen 5 €. Varaa paikkasi Riitalta (050 501 2319) tai Kaisulta (040 725 1181).

Kesätorilla pe 30.6. klo 16-19 on mukana muiden myyjien lisäksi saippuakauppias ja elävää musiikkia, Pop-up katukeittiössä su 16.7. lounasaikaan klo 12-14 voi maistella kylän harrastelijakokkien katukeittiöherkkuja. Tarjottavia kannattaa aloittaa suunnittelemaan jo nyt. Heinäkuun loppupuolella kirpputorimiljöö taipuu betonitaidepajaksi ja elokuun lopussa kyläyhdistys ja Vihtijärven Martat järjestävät yhdessä sadonkorjuu- ja ruoka-aiheisen tapahtuman.


Huonekaluja, kirjoja, astioita, työkaluja, tauluja hartaaseenkin tunnelmaan, koriste-esineitä, leluja, ompelukoneita, käsityötarvikkeita, polkupyöriä ja paljon muuta löytyy Vihtijärven kirpputorilta.

     Kylänpään kirpputori on avoinna kesäviikonloppuisin
(paitsi juhannuksena, jolloin ollaan Nummituvan kisoissa ja juhannusjuhlilla) perjantaisin klo 16-19, lauantaisin 11-16 ja sunnuntaisin 12-17. Kirpputorille toivotetaan tervetulleiksi uudet vapaaehtoiset myyjät myyntivuoroihin sekä hyväkuntoinen käyttökelpoinen tavara
(ei kiitos vaatteita). Lisätietoja
kylän kotisivuilta www.vihtijarvi.fi,  Vihtijärvi-fb-ryhmästä tai numerosta 050 5249 189.
 Kirpputorin kuistilla roikkuvat perinteiset kannustusamppelit, jotka on jo useampana vuonna lahjoittanut Puutarha Risto Valta.    

 

 

 

 



 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

(12.6.2017 KP)

Klikkaamalla kuvaketta saat lisätietoja

Haluatko ilmoituksesi tähän?
Ota yhteyttä toimitus(at)vihtijarvi.fi