Veikko Virkistä kyläyhdistyksen uusi puheenjohtaja

Veikko Virkistä kyläyhdistyksen uusi puheenjohtaja


Veikko Virkki toivoo olevansa kyläläisten luottamuksen arvoinen.

 

Kyläyhdistys valitsi kokouksessaan 28.10.2015 vastikään edesmenneen Anu Kuuselan tilalle uuden puheenjohtajan. Suuria saappaita alkoi jalkoihinsa asetella Veikko ”Viki” Virkki, 55.

”Varapuheenjohtaja Markku Pietilä kysyi minua tehtävään.” Pietilä tunsi Virkin entuudestaan Vihtijärven vesiosuuskunnan hallituksesta. Virkki jatkaa Kuuselan jalanjäljillä erityisesti talouden asiantuntijana. Hän omistaa puolet Tietotili Consulting -nimisestä kirjanpito- ja tilintarkastustoimistosta Helsingin Ruskeasuolla.

Veikko kiittää Anun antamaa valtavan suurta panostusta kylän kehittämisen suhteen. ”Anu on tehnyt erittäin hyvää työtä. Otan nyt kopin ja vien asioita parhaani mukaan eteenpäin”, Virkki kertoo.

Osakuntaliitos viimeisimpänä ja ajankohtaisimpana asiana on tärkeä myös Veikolle. Tulee väistämättä mieleen, että tässä on nyt mies paikallaan, sillä Veikko on kotoisin Nurmijärven Perttulasta. Hän tuntee entuudestaan paljon Nurmijärven päättäjiä ja tietää laajasti kunnan taloudesta ja historiasta. ”Tuntuisi todella luontevalta liittyä Nurmijärveen.”

”Koulummekin kannalta tuntuu turvallisemmalta olla osa Nurmijärveä. Silloin kyläkoulumme voisi tarjota kapasiteettia myös läheiselle Röykän kylälle, jossa koulun oppilasmäärä on kasvamaan päin”, Virkki hahmottelee.  ”Olen itsekin pienen kyläkoulun kasvatti, joten arvostan erittäin paljon kouluamme.”

Veikon pesti kyläyhdistyksen puheenjohtajana alkaa virallisesti ensi vuoden alusta. Hänet on kuitenkin pyydetty osallistumaan hallituksen kokouksiin jo nyt. Virkki hehkuttaa kyläyhdistyksen hallitusta. ”Siellä on erittäin pätevää porukkaa ja ennen kaikkea halu yhteistyöhön.” Veikko aikookin perustaa enemmän tiimejä, joiden avulla voidaan jakaa tehtäviä ja tehdä hyvää yhä laajemmin.

Kaikki ovat tervetulleita osallistumaan. Veikko haluaa olla avoin ja kuunnella kyläläisiä. Siksi hän kehottaa kyläläisiä reilusti ottamaan yhteyttä.

Veikon harrastuksiin kuuluvat pyöräily, moottoripyöräily, melonta ja remontointi. Näistä viimeksi mainittu on oikeastaan ainoa, mitä ennättää nykyään työn lisäksi toteuttaa.  

Perhekeskeiselle miehelle uusperheen arki on parasta juuri nyt. Veikon omat pojat ovat jo aikuisia ja elävät omillaan. Suvi-vaimon (kuukauden kyläläinen elokuussa 2014, lue juttu täältä) kaksi lasta käyvät molemmat kyläkoulua ja harrastavat liikuntaa monessa muodossa, myös urheiluseura Uhkassa. ”Uhkakin, niin kuin monet yhdistykset täällä, tekevät hienoa ja tärkeää työtä.”

Perheessä ollaan kiitettävän aktiivisia kylän asioiden hoidossa, sillä Suvi Virkki valittiin vastikään koulun vanhempainyhdistyksen puheenjohtajaksi. Yhdistys muun muassa järjestää pienille koululaisille tuiki tärkeää iltapäiväkerhoa.

Vihtijärvi, Nummitupa ja Lapoo ovat Perttulan kasvatille tuttuja jo lapsuudesta. Talo Lapoo-järven rannalla kuului jo lapsuuden kesiin. ”Tämä oli meidän perheen kesäpaikka, jonka isäni osti vuonna 1966. Kun isä kuoli vuonna 2012, teimme Suvin kanssa ripeän päätöksen muuttaa Tikkurilasta tänne asumaan.” Pariskunta remontoi talon ja uusperhe pääsi muuttamaan elokuussa 2012 uuteen kotiin, jolloin Suvin esikoinen Juuso sai aloittaa ekaluokan täällä, pienessä, kotoisassa koulussa. ”Ratkaisu oli hyvä, ja tänne haluamme jäädä loppuiäksemme”, Veikko summaa.

”Täältä ei tarvitse lähteä mihinkään. Viime kesänä Suvin kanssa yhtenä perjantai-iltana laiturilla mietittiin, että tähän aikoihin sitä jengi ajelee monia satoja kilometrejä mökeilleen. Me tullaan vaan kotiin. Tässä on kaikki.”

(LV 17.11.2015)

Veikko Virkki kannustaa kyläläisiä ottamaan häneen tarvittaessa yhteyttä. Veikon saa parhaiten kiinni sähköpostilla: veikko.virkki(at)tietotili.fi

Klikkaamalla lisätietoja