Pelastuslaitos aloitti geokätköilyn

Pelastuslaitos aloitti geokätköilyn

Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos on jo jonkin aikaa levittänyt turvallisuustietoutta geokätköilyn muodossa. Uudenlaiseen valistustapaan lähti mukaan myös Vihtijärven VPK, joka julkaisi ensimmäisen kätkönsä lokakuun ensimmäisenä päivänä. Pelastulaitoksen ja VPK:n tehtävänä on valistaa ihmisiä turvallisuusasioissa. Jokaisesta pelastuslaitoksen kätköstä löytyykin viesti, jolla kannustetaan ihmisiä kiinnittämään huomioita johonkin arkiseen turvallisuusseikkaan. Kolmen ensimmäisen päivän aikana VPK:n kätkön on löytänyt jo ainakin kuusi kätköilijää.

Kätköjen sijainnit ovat salaisuus, johon pääse osalliseksi aloittamalla itsekin geokätköilyn. Sen verran Vihtijärven VPK:n omasta geokätköstä voi paljastaa, että sen sijaintiin liittyy olennaisesti kylän oma VPK. Kaikki pelastuslaitosten kätköt ovat helposti saavutettavissa, eli et tarvitse tikkaita tai sukelluspukua löytääksesi purkkia. Näin voi olla kaikkein vaikeimpien kätköjen kohdalla.

Geokätköily on suosittu ulkoilmaharrastus, jossa etsitään kartan tai GPS-paikannuksen avulla erilaisiin paikkoihin piilotettuja kätköjä. Kätköstä löytyvään lokiin jätetään oma puumerkki. Geokätkö voi olla ns. peruskätkö, eli jonkinlainen purkki piilotettuna esimerkiksi maastoon tai rakennelmaan. On olemassa myös mysteerikätköjä, joiden löytämiseksi täytyy ensiksi selvittää esimerkiksi arvoitus tai laskutoimitus. Multikätköt koostuvat useista kätköistä, joista ensimmäinen johdattaa toiselle ja niin edelleen. Vihtijärveltä löytyy yhteensä kymmenkunta geokätköä, joista osa on aivan vaivatta löydettävissä.

Tutustu geokätköilyyn osoitteissa www.geocaching.com ja www.geocache.fi. Samalla kannattaa rekisteröityä geokätköilijäksi ja aloittaa uusi harrastus selvittämällä, mikä turvallisuusvinkki VPK:n kätköstä löytyy.

 

(3.10.2015 LR-J)

Klikkaamalla lisätietoja