Vihtijärven esitys osakuntaliitoksesta on toimitettu Vihdin kunnalle

Vihtijärven kyläyhdistys ry:n osakuntaliitosesitys Vihdin kunnalle on toimitettu kunnanhallitukselle 1.6.2015. Asiasta on keskusteltu kylällä pitkään ja useaan otteeseen. Vihtijärven eroa Vihdistä ja osakuntaliitosta Nurmijärveen tiedetään esitetyn jo 1930-luvulla. Tuolloin Vihti ei suostunut esitykseen.

Tälläkin kertaa esitetään, että Vihdin kunnan Vihtijärven kylä liitettäisiin Nurmijärven kuntaan. Esityksen perusteena on Vihtijärven siirtäminen kuntaan, johon se luonnollisimmin kuuluisi sijainnin, liikenneyhteyksien, palveluiden
saavutettavuuden ja kylän elinvoimaisuuden säilyttämiseen tähtäävän kehittämisen puolesta.


Esityksessä liitteenä oleva kartta kertoo Vihtijärven palveluiden saatavuudesta.

Vihdin kunnalla on lain mukaan kuusi kuukautta aikaa toimittaa ministeriöön molempien kuntien valtuustojen päätökset. Tämän jälkeen asia käsitellään ministeriössä.

Osakuntaliitosesityksen voit lukea tästä linkistä.

Ja tähän linkkiin voit jättää oman kommenttisi asiasta.

(7.6.2015 KP)

 

Klikkaamalla lisätietoja