vihtijarvi.fi-banderolli vetäytyi eläkkeelle

Pyyniementien tuntumaan asennettiin syksyllä 2010 iloisin mielin Vuoden Uusmaalainen kylä 2010-logolla varustettu, silloin melko uusista kotisivuistamme kertova vihtijarvi.fi-banderolli. Kyläyhdistykselle banderollin lahjoitti Marrow Oy. Tuolloin emme vielä uskaltaneet ajatellakaan, että Vihtijärvi valittaisiin myös vuoden valtakunnalliseksi kyläksi.

Syksyllä 2010 päivittäisiä vierailuja vihtijarvi.fi-sivuilla oli historiatietojen mukaan keskimäärin noin 80. Banderolli on täyttänyt tehtävänsä ilmeisen kiitettävästi, koska kotisivujen seurannan mukaan sivustolla vieraili esimerkiksi 1.4. 2015 peräti 391 kävijää. Aktiivisuuteen tuona päivänä saattoi vaikuttaa myös kausitoimittaja Aprilli Pilan (AP) hätkähdyttävä uutinen kuntaliitoskeskustelun uudesta käänteestä. Uutinen oli siis kuitenkin Aprillipila. Normaalipäivinä kävijöitä on 100-180.

Tähän saakka kohtalaisen hyvin kuosissa pysynyt banderolli on yleisön toivomuksesta ja kyläyhdistyksen hallituksen 8.4.2015 päätöksellä nyt otettu alas ja odottelee kasvojen pesua ja mahdollista uutta käyttöä. Kiitämme lahjoittajaa edelleen lämpimästi ja alamme toivottavasti suunnitella uutta kylään saapumisesta kertovaa ympäristötaideteosta tulevaisuudessa, mikäli se maanomistajalle sopii. Hyvä tilaisuus tähän on muun muassa Vihtijärven tulevaisuusilta 20.4.2015.

(9.4.2015 KP)

Klikkaamalla lisätietoja