Koululaisten kevätjuhlassa kansainvälistä ohjelmaa

Koululaisten kevätjuhlaa vietettiin tänä vuonna perinteistä poiketen sisätiloissa, sillä säiden haltia ei ollut suosiollinen, vaan vaihtoi juuri juhlapäivänä kauniin kesäsään sateiseksi ja viileäksi. Tämä ei menoa haitannut, vaan juhlakansa pääsi nauttimaan hienosta ohjelmasta tiiviissä tunnelmassa. Sali oli täynnä viimeistä istuma-­ ja seisomapaikkaa myöten. Joutuipa muutama juhlavieras seuraamaan esityksiä eteisen puolelta.
 
Viidesluokkalaiset toimivat juontajina ja juhla alkoi 3.-­4.-luokan oppilaiden keväisellä laululla, jonka jälkeen neljännen luokan oppilaat esittivät näytelmän Aurinko, pakkanen ja tuuli.
 
Ensimmäisen ja toisen luokan oppilaat ihastuttivat juhlan kansainvälisyysteeman mukaisesti laululeikkiesityksellään Matkustan ympäri maailmaa, jossa matkaileva pariskunta (Paris Palonen ja Joona Järvenpää) kohtasi laulun edetessä ystäviä Amerikasta (Miro Lappalainen ja Konsta Keränen), Japanista (Iida Hellberg ja Aino Siltala), Italiasta (Venni Palonen ja Aatu Saltio) ja Ranskasta.  Erityisesti ranskalainen herrasmies (Riku Tukiainen) baskerissaan ja viiksissään patonkia tarjoillen aiheutti ihastusta yleisössä.
 
Viidesluokkalaiset näyttelivät hilpeästi Punahilkan englanniksi (Little Red Ridinghood), jossa suurimman puheroolin kertojana teki ansiokkaasti Mona Rytkönen. Yleisö eli mukana Punahilkan (Veeti Lindell) pelokkaasti ihmetellessä isoäidin eli suden (Vilma Leivo) suuria silmiä, korvia sekä hampaita ja pääsi huokaisemaan helpotuksesta urhean metsästäjän (Olli Siltala) pelastaessa Punahilkan ja isoäidin (Ville Vihtkari) kirjaimellisesti suden vatsasta.
 
Musikaaliset 3.­-4.­-luokan oppilaat pääsivät jälleen näyttämään taitojaan laulaen suomeksi, englanniksi ja vähän italiaksikin. Neljäsluokkalaisten kuppilaulu (You're Gonna Miss Me) sai huikeat aplodit yleisöltä, eikä ihme, sillä oppilaat olivat harjoitelleet kyseistä Cupsongia ahkerasti ja viihdyttivät kuulijoita todella taidokkaalla esityksellä!
 
Koulun 5.­-6.-­luokkalaiset olivat jälleen ideoineet ja käsikirjoittaneet oman näytelmänsä, jossa viidesluokkalaiset olivat Satumaan toimituksessa toteuttamassa koulusta lähtevien kuudesluokkalaisten haastattelua. Haastattelijat olivat laatineet kysymykset lappusille ja niin ikään kuudesluokkalaiset olivat kirjoittaneet valmiita vastauksia lapuille, jotka juonen mukaan menivät "vahingossa" sekaisin. Kuten arvata saattaa, pähkähullut kysymys-vastaus­-yhdistelmät kirvoittivat meheviä nauruja yleisön joukosta.
 
Näytelmän jälkeen olikin aika laulaa kuudesluokkalaisille jäähyväisiksi Hyvää matkaa ja näkemiin, jonka jälkeen rehtori Ville Kiuru piti lyhyen, mutta ytimekkään puheen kiittäen kaikkia oppilaita, vanhempia ja henkilökuntaa hyvin sujuneesta kouluvuodesta sekä julkistaen stipendien ja hymypatsaiden saajat. Hans Brummerin stipendirahaston stipendin sai tänä vuonna kuudesluokkalainen Riia Uusitalo. Pelastakaa Lapset ry:n stipendin sai Leevi Miettinen (6.lk) ja Vihdin Maataloustuottajien stipendi luonnontieteissä menestyneelle meni Olli Siltalalle (5.lk). Lions Club Vihti Nummela Ladyt jakaa stipendin ahkeralle lukemisen harjoittelijalle ja tänä vuonna tuo tunnustus meni ekaluokkalaiselle Luka Sairalle. Vihtijärven Marttojen kädentaitostipendin saivat Mona Rytkönen (5.lk) ja Elis Kautonen (6.lk). Vihtijärven Uhkan stipendit urheilullisille oppilaille saivat Varpu Virmavirta (5.lk) ja Tuomas Viljanen (6.lk). Oppilaat olivat myös perinteiseen tapaan äänestäneet keskuudestaan hymypatsaiden saajat ja nämä menivät Paris Paloselle (2.lk) ja Tuukka Viljaselle (6.lk).
 
Rehtorin puhuttua saatiin pieni yllätys ohjelmaan, kun kuudesluokkalaiset yllättivät opettajansa Semi Tavin kiitoslahjalla menestyksekkään leirikoulun kunniaksi. Lämminhenkisen juhlan päätteeksi veisattiin yhdessä Suvivirsi, jonka jälkeen toivoteltiin kaikille oikein hyvää kesää!

 Riku Tukiainen ranskalaisena herrana.
Kuva: Tuomo Keränen.
 The Cupsong Metsäsätäjä Olli Siltala leikkaa suden vatsan auki.
 Oppilaita Satumaan toimituksessa.  Stipendien ja hymypatsaiden saajat.  Kuudesluokkalaiset ojentavat lahjan opettaja
Semi Taville.

(5.6.2014 Teksti ja kuvat: Seija Siltala)

Klikkaamalla lisätietoja