Kappelissa oltiin kesäisissä tunnelmissa

Juhannussunnuntain kansanlaulumessu ja kesävieraiden kirkkopyhä keräsi kappelin täyteen sanankuulijoita. Messussa toimi liturgina ja saarnasi Laura Pentti, joka oli ensi kertaa Vihtijärven kappelissa. Päivän sana oli Luukkaan evankeliumin luvusta 6 jakeet 36-42, joiden aiheena oli "älkää tuomitko". Kanttorina oli Pirkko Kela. Kappelikuoro lauloi Bernice Brummerin johdolla ja soittajina olivat Bernice Brummer (viulu), Lauri Jämsänen (kitara), sekä Raine Oksa ja Pertti Vikgren (hanuri). Kirkkoväärtinä toimi Eva Oksa ja esirukouksessa avusti Elina Saaristo.

Runoilija Anna-Mari Kaskinen on sanoittanut uudelleen vanhoja suomalaisia kansanlauluja kuten Arvon mekin ansaitsemme,  Täällä pohjan tähden alla, Tein minä pillin pajupuusta,  ja näitä laulettiin virsien sijaan. Kolehtivirreksi valittu Suvivirsi ja lopuksi laulettu Herraa hyvää kiittäkää olivat ainoat virret, jotka laulettiin.

Vanha perinne on, että kappelikuoron ansiomerkit jaetaan kesävieraiden kirkkopyhänä. Tänä vuonna 20-vuotismerkin sai Päivi Putkonen-Hegazi. Tilaisuudessa oli myös arpajaiset diakoniatyön hyväksi ja hyviä voittoja oli runsaasti.

Kaunis sää juhlisti tapahtumaa.

(24.6.2013 Senja Vikgren)

Klikkaamalla lisätietoja