Juhannuksena kisailtiin perinteisin menoin

Vihtijärven Uhkan järjestämät perinteiset juhannuskilpailut vetivät jälleen runsaasti väkeä Nummituvan kentälle. Juhannuspäivä oli lämmin, ja vaikka pieni sade yritti yllättää, vei pouta voiton. Yhteensä 114 kilpailijaa mitteli juoksussa ja kolmiottelussa - määrä on muuten täsmälleen sama kuin viime vuonna. Lisäksi taitojaan sai koettaa erilaisissa kenttäpeleissä, ja kesäpäivässä lensivät niin pallot, tikat, pussit kuin saappaatkin. Ilmakivääriammunta ja nopeusheitto olivat myös suosittuja lajeja.

Talkoovoimin järjestetyissä kisoissa myytiin virvokkeita ja kuumaa makkaraa.

Uhkan puheenjohtaja Jukka Vihtkari kertoo, että ensimmäisen kerran kisat on järjestetty vuonna 1934. Sotavuosia lukuun ottamatta kyseessä on ollut jokavuotinen perinne, jonka suosio ei näytä hiipuvan. Tänäkin vuonna kävijämäärä nousi useampaan sataan. Mökkiläiset ja muut kesävieraat tuovat oman piristeensä Vihtijärven juhannukseen, eikä lippuluukullakaan kuulemma pärjätty enää pelkällä suomen kielellä.

Lasten juoksusarjoissa osanottajamäärä on suurin. Felix Marjamaa (numerolla 2), Lukas Kautonen (3) ja Niklas Hellberg (11) kilpailivat 5-vuotiaitten sarjassa.

   

Antti Liikala (vasen kuva) ponnisti pituutta miesten kolmiottelussa. Naisten sarjassa kuulaa työntämässä Sigrid Holohan.

Perinteisesti illalla järjestetään tanssit, ja tänä vuonna parketille houkutteli Sari Vainio ja Finnfox. Olutteltassa laulettiin karaokea yön tunneille saakka. Iltahumussa oli yli 200 juhannuksen juhlijaa.

(24.6.2013 HE, kuvat Juha Ahvenharju)

Klikkaamalla lisätietoja