VPK:n nuoret leireilivät Valkealammilla

Miltä kuulostaa hiljaisuus? Miten vastata käen kukuntaan? Näitä asioita mietittiin muun muassa Vihtijärven VPK:n nuoriso-osastolaisten kanssa kahden yön minileirillä, mikä pidettiin tiistaista torstaihin kesäloman toisella viikolla. Joku saattoikin bongata kymmenen polkupyörän jonon huoltoautoineen viime viikon tiistai-iltana Kytäjäntiellä. Siellä viiletti VPK nuoret kouluttajineen kohti Valkealammia.

Leiriläiset valmiina matkaan. Kuva: Mimmi Mynttinen

Valkealammilla yövyttiin kaksi yötä osaston oman porukan voimin ja takaisin tultiin torstaina aamupäivällä. Valkealammin hieno leiriranta antoi suojaisan ja monipuolisen leiripaikan tämän kesän leirille. Leiri nimettiin perinteitä kunnioittaen ulkokäymälän mukaan, jolloin leirin nimeksi muodostui Metsävessa 2013. (Edellisvuoden leirin nimi oli Riuku 2012.) Kyseisen tuiki tarpeellisen rakennelman leirille rakensivat osaston kouluttajat Jenkki Silvasti ja Mimmi Mynttinen

 Leiri metsän siimeksessä. Kuva: Mimmi Mynttinen  Tyytyväisiä leiriläisiä. Kuva: Noora Kallela

Kahteen päivään mahtui muun muassa uimista, kalastamista, luontopolku, makkaransyöntiä, letunpaistoa ja yhdessäoloa. Keskiviikkona pyöräiltiin Kytäjän kioskille, jossa lisäenergiaa tankattiin jäätelön muodossa. Takaisintulomatka kioskilta oli täynnä vauhdikkaita tilanteita, kun kolme nuorta vuorollaan kävi tekemässä lähitutkimuksia Kytäjäntien ojanpenkkoihin. Ojissa oli nimittäin mahtava imuvoima, ja yksi polkupyöräilijä kerrallaan humpsahti sukkelasti sinne. Olkaa siis varovaisia kun liikutte sielläpäin! Pyöräilykilometrejä kertyi vajaalle kolmelle päivälle 36km.

Kaksi päivää meni vauhdilla! Suuremmilta sateilta vältyttiin eikä jättiläishyttysetkään iskeneet leirin kimppuun.  Seuraavan kerran nuoriso-osasto leireilee heinäkuussa Padasjoella Uudenmaan palokuntanuorten kesäleirillä.

Iloista kesää kaikille toivottaa Nuoriso-osasto!

(18.6.2013 Kaisa Kuusela)

Klikkaamalla lisätietoja