Kuvia ja juttuja koululaisilta

Koulussa on kevään aikana ollut paljon tapahtumia ja retkiä, joissa kyläyhdistyksen kamera on ollut käytössä.
Kuvista on kerätty kooste kuvagalleriaan.
Saimme myös parista retkestä raportit:

Nuuksion retki

Lähdimme 14.5. Nuuksioon koulun kanssa klo 14.00. Sinne oli todella pitkä matka. Tulimme klo 19.00 pois Nuuksiosta. Nuuksiossa oli todella mukavaa kun saimme syödä makkaraa ja tikkupullaa. Kävelyretket olivat mukavia asioita joita halusin tehdä. Maisemat olivat kauniita. Mutta huono puoli oli siinä, että ei itse asiassa ollut huonoja puolia. Kaikki oli kivaa kun sai olla koulupäivän perheen kanssa. Menimme kimppakyydeillä. Meillä oli myös hauska opas jonka nimi oli Urpo. Hän kertoi mitä pitää tehdä jos karhu tulee vastaan.

Kirjoittanut: Janna Vihtkari 3lk

 
Koulun kevätretki Turkuun

 

Koulumme lähti 23.5. kevätretkelle Turkuun. Koululta lähdettiin kohti Turkua 08.10. Tunnelma oli kevyt ja kaikki odottivat Turkuun pääsyä innolla. Oppaanamme toimi Pia Hägglund-Viljanen. Bussimatka kesti noin 2 tuntia. Perillä ensimmäinen kohteemme oli Turun tuomiokirkko. Tuomiokirkon pihassa söimme eväät ja sitten lähdimme tutustumaan kirkkoon. Kirkko oli suuri ja hienosti koristeltu. Kun kirkossa oli käyty, lähdimme bussilla tutustumaan Turun muihin osiin. Kävimme katsomassa Suomen Joutsenta ja muita tunnettuja laivoja. Sitten nousimme taas bussin kyytiin ja lähdimme kohti Turun linnaa. Linnassa meillä oli opastettu keskiaikakierros, jossa tutustuimme linnan eri huoneisiin. Kierroksen jälkeen lähdimme syömään Raxiin. Syöminen sujui hyvin, lukuun ottamatta pehmiskoneen käyttöä. Joku nimittäin ei osannut sammuttaa sitä, jonka vuoksi koko pöytä oli täynnä pehmistä. Tämän jälkeen lähdimme koulua kohti. Koululla olimme suunnilleen 18.30.

Raportoijat: Varpu Virmavirta ja Olli Siltala 4lk

 

(14.6.2013 Koostanut: AN)

 

Klikkaamalla lisätietoja