Kappeli täyttyi laulajista

Kauneimmat joululaulut kaikuivat Vihtijärven kappelissa perjantaina 21.12. Pastori Matti Hanhisuanto veti tilaisuutta ja kertoi tarinoita laulettavien laulujen synnystä tai niiden tekijöistä.

Kappelikuoro lauloi kolme laulua, jotka kuoronjohtaja Bernice Brummer esitteli yleisölle. Viimeiseen lauluista eräs kuoron jäsenistä oli sanoittanut lisää säkeistöjä, kun alunperin niitä oli ollut vain yksi. Kuorolaisista Asko Ojanne kertoi heidän osallistumisestaan Maailman kauneimmat joululaulut -tilaisuuteen 14.12. Hartwall Areenalla. Siellä Vihtijärven kappelikuoron yhdeksän jäsentä oli ollut osa yli tuhatpäistä suurkuoroa, joka esiintyi täydelle areenalle.

             
 Vihtijärven kappelin jokainen istumapaikka täyttyi.
(Vapaa paikka on kuvaajan.)
 Kappelikuoro odotti johtajaltaan aloitussäveltä. Urkuja soitti kanttori
Henri Hersta.

Kappelista lähti ihmiset taas hymyssä suin kauniiseen talvimaisemaan joululaulujen kaikuessa mielessä.

(22.12.2012 AN)

Klikkaamalla lisätietoja