Halloween keräsi yhteen lapset ja aikuiset

Halloween oli jälleen menestys

Vihtijärven hämärässä illassa vietettiin Halloween-juhlaa Nummituvalla perjantaina 3.11.2017. Tapahtuman saivat aikaan Vihtijärven koulun oppilaat, vanhemmat sekä muu vapaaehtoinen talkooväki. Koulun oppilaat askartelivat tapahtumaan somisteita, ja osa oli myös paikan päällä somistamassa juhlatilaa ja auttamassa loppusiivoamisessa. Vanhemmista sekä talkooväestä koostunut peräti 31-henkinen ryhmä suunnitteli, askarteli, somisti, leipoi tuotteita ja oli paikalla erilaisissa toimintapisteissä vetäjinä. Tapahtumaa suunniteltiin ja toteuteltiin useita viikkoja,  ja päivää ennen h-hetkeä rakenneltiin ja somistettiin paikan päällä. Innostuneella ja positiivisella asenteella toteutettu tapahtuma jätti kaikkiin osallistuneisiin iloisen mielen. Tapahtuman tuotto käytetään Vihtijärven koulun oppilaiden hyväksi.

Tapahtumailtana ensimmäiset lapset olivat jo jonottamassa toimintapisteiden lipunmyntiin hyvissä ajoin. Kiire oli kova päästä kokeilemaan kaikkea kammottavaa!
Janoisimmat ja nälkäisimmät löysivät kauhukahvilan heti tapahtuman alettua ja pääsivätkin nauttimaan herkuista.
Disco starttasi heti kuudelta ja sielläkin riitti innokkaita tanssijoita koko tapahtuman ajan. Pienimpiä juhlijoita ei meinannut saada sieltä pois taukoilemaan.

Nummituvan pihalla pääsi kokeilemaan haamuratsastusta, ja  innokkaita ratsastajia riittikin tapahtuman loppuun asti. Haamuratsastus tarjosi myös mukavan "jäähyn" kaiken tohinan oheen.
Palkintoja jaettiin parhaista asuista sekä kurpitsanveistosta. Pukukisan voitti Dracula Juha Ahvenharju (josta ei harmillisesti ole saatavilla valokuvaa, sillä mies luurasi kameran takana). Toisen ja kolmannen sijan jakoivat luuranko Paulus Palonen ja narri Niklas Hellberg.
Kurpisanveistokisan voitti Verneri Saari. Toiseksi veisteli Matias Kautonen ja kolmanneksi Lukas Kautonen.

Tapahtumaan tultiin kauempaakin, mm. Nurmijärveltä, Lopelta sekä naapurikylistä Vihdistä. Paikalle saapui myös aikuisia ilman lapsia kannattamaan koululaisia ja juhlimaan lapsenmielisesti. Lastenlasten kanssa paikalle saapuneet isovanhemmat ihmettelivät, ettei tällaista tapahtumaa ole missään! 

 
Kuten teemaan kuului, sekä aikuiset että lapset olivat vähän pelottavia. Sarin (vas.) ja Minjan tyylit.


Kauhukahvilasta sai ostaa sekä suolaisia että makeita herkkuja.


Salin koristelussa oli nähty vaivaa. Upeat valoteokset pääsivät hyvin esille hämärässä, ja tunnelma oli pelottava, mutta vain sopivasti.

 
Toimintapisteissä pelattiin pelejä, ratkottiin arvoituksia ja tehtiin kasvomaalauksia.


Ilta antoi aikuisellekin luvan leikkiä. Kuvassa Petri Palonen ja Heini Romo-Lappalainen.

 
Joissakin peleissä koeteltiin myös aivonystyröitä. Kuten kuvasta oikealla voi nähdä, kammottavien asujen eteen oli nähty vaivaa.


Verneri Saaren veistämä voittoisa kurpitsa.

Koulun vanhempainyhdistys kiittää kaikkia tilaisuuteen osallistuneita! 

(18.11.2017 Miia Utriainen ja HE, kuvat Juha Ahvenharju)

Klikkaamalla lisätietoja