Jäitkö pysäkille? Linja-autoliikenteen aikataulut ovat muuttuneet

Jäitkö pysäkille? Linja-autoliikenteen aikataulut ovat muuttuneet

Syksyn aikana on linja-autoliikennettä käyttäviä kyläläisiä närkästyttänyt suuresti. Linja-autopysäkillä ollaan oltu matkalla Helsingin suuntaan sekä 11.15 että 12.25 (vakio 487 Loppi-Helsinki) - vaan ei ole autoa näkynyt, ei kuulunut. 

Uusinta uutta: 16.9.2016 lähtien on ollut turha odotella pysäkillä sunnuntaisin klo 18.25 Helsinkiin päin menevää bussia, joka saapui perille klo 19.25. Sitä ei tule. Toivottavasti ehdit 15.45 autoon. Paitsi lauantaisin, koska silloin on syytä olla Helsingin bussia odottelemassa klo 10.20, koska muita busseja ei siihen suuntaan mene. Myös Helsingistä Vihtijärven suuntaan tuleva sunnuntaivuoro 20.20 on lopetettu 16.9. alkaen.  Voi olla, että myös 14.35 vuoro M-P,+ lakkaa liikennöimästä 31.12.2016. Mitä tapahtui?

Joukkoliikenteen järjestäminen on selkeästikin monimutkainen juttu. Osa vuoroista on niin sanottuja ostovuoroja, joita kunta ja Ely tukevat, osa puolestaan markkinaehtoisia vuoroja, jotka ovat liikennöitsijän järjestettävissä. Reittisuunnittelu taas on oma taiteenlajinsa. Jos esimerkiksi Elyllä ja kunnalla on vain tietty määrä rahaa, jota se voi joukkoliikenteen tukemiseen käyttää, jäävät liikennöitsijän vastuulle vuorot ja reitit, joiden kulujen kattamiseen pitäisi olla riittävä määrä matkustajia.

"Osa kannattamattomista reiteistä on jouduttu lopettamaan", kertoo Yhdysliikenteen Ari Jansson. "Elyllä eli valtiolla on rahaa joukkoliikenteen tukemiseen vain sen verran kun on", toteaa puolestaan Seppo Nikkanen Elystä ja kertoo: "Pyydämme lausuntoja kuntien edustajilta siitä, mihin käytettävissä oleva raha käytetään". "Kunta pystyy tällä hetkellä tukemaan vain tärkeimmiksi katsottuja kansalaisten "normaali-työaikoihin" kulkevia vuoroja", selittää Vihdin kuljetus- ja hankinta-asiantuntija Salla-Mari Rintala. "Joukkoliikenteessä tapahtuu usein lumipalloefekti: jos vuoroja lopetetaan, siirtyvät ihmiset usein käyttämään omia autojaan vuorojen harventuessa ja näin ollen ei matkustajia ole senkään vertaa ja vuorot entistä kannattamattomampia".

Mistä ajantasaista tietoa?

Harmittavaa on, että linja-autovuoroja karsitaan. Harmittavaa on tietysti myös, ellei lakkautetuista vuoroista tiedä ennen pysäkille menoa. Tähän mennessä luotettavaa tietoa linja-autovuoroista on saanut Matkahuollon sivuilta, mutta tulevaisuudessa voi olla, ettei Matkahuolto tiedota enää nk. "ostovuoroista". "Tätä varten on kehitteillä Liikenneviraston matka.fi, jossa on tarkoitus tiedottaa kaikista vuoroista, mutta systeemi ei ole vielä valmis", kertoo Salla-Mari Rintala.

Liikennöitsijät (alueella liikkuvat ainakin Yhdysliikenne/Pekola, Kivistö, Satuli, Korsisaari) tiedottavat vuoroista ja reiteistä omilla kotisivuillaan ja aikatauluja saa yleensä autoista.

Tarkkana saa siis olla, mutta tämän hetkisen tiedon mukaan katkolla on seuraavan kerran 31.12.2016 klo 14.35 vuoro Vihtijärveltä Helsinkiin ja 16.15. vuoro Helsingistä Vihtijärvelle. Muut vuorot ovat Matkahuollon sivujen mukaan voimassa kesäkuulle 2017 saakka tai toistaiseksi.

(23.9.2016 KP)

 

 

 

Klikkaamalla lisätietoja