Pub sai nimen

Syökerin Tuvan pub sai nimen

Yleisö sai ehdottaa nimeä Syökerin Tuvalla huhtikuussa avatulle pubille. Nimikilpailu on nyt päättynyt. Anita Vihtkari kertoo, että ehdotuksia tuli kaikkiaan noin 70 kappaletta. Varsinainen valinta tehtiin kahdeksan ehdotuksen joukosta, ja voittajaksi valikoitui Pub Juokeri.

Pub Juokeria ehdotti nimeksi kaksi eri henkilöä. Ari Peura ja Merja Leino ehdottivat samaa nimeä toisistaan tietämättä.


Ari Peura pokkasi nimikilpailun palkintona litran tuopin olutta. Toinen samaa nimeä ehdottanut, Merja Leino, oli estynyt osallistumasta nimenjulkistamistilaisuuteen.

(8.6.2016 HE, kuva Mona Vihtkari)

Klikkaamalla lisätietoja