Vihtijärven Uhkalle jättipotti kunnanmestaruusviesteistä

Vihtijärven Uhkalle jättipotti kunnanmestaruusviesteistä

Ennätysmäärä viestivoittoja seitsemässä eri sarjassa

Torstai-iltana 26.5. käytiin Nummelan urheilukentällä tämän vuoden kunnanmestaruustaistot viestijuoksuissa. Sarjoja oli aina 9-vuotiaista alkaen ikämiehiin ja –naisiin asti. Vihtijärveltä saatiin 4 x 100 metrin viestijuoksuun tällä kertaa edustus 8 eri joukkueeseen junioreista aikuisiin saakka. Lisäksi 4 x 400 metrin viestiin osallistui miesten ja naisten joukkue. Juniorisarjoista (9-15 vuotiaat) puuttui edustus ainoastaan poikien 13 ja 15 vuotiaiden osalta. Kun mukana oli vielä kannustusjoukkoja, saatiin tällä määrällä hyvä meteli aikaiseksi.

Kilpailu alkoi hienosti, kun 9-vuotiaat tytöt ottivat heti ensimmäisessä viestijuoksussaan ykkössijan. Näin tekivät myös 11 vuotiaat pojat ja tytöt. 9 vuotiaat pojat ottivat hienon juoksun päätteeksi kakkossijan. Kokonaiskilpailun voiton kannalta Uhka napsi voittoja niin kovalla onnistumisella, että muille ei jäänyt sanan sijaa tällä kertaa. 4 x 100 metrin matkalla voittoja omissa sarjoissaan toivat tytöt 13, tytöt 15 ja miehet yleinen. 4 x 400 metrin juoksuun oli vain miesten ja naisten sarjat ja näissä Uhka otti voiton miehissä ja naisissa saatiin hopeaa.

Ylivoimaisesti parhaimmalla kannustusjoukolla oli tekemistä hyvien suoritusten kanssa ja näin parhaan seuran kiertopalkinto käväisi näyttäytymässä Nummelan kentällä, josta se saateltiin jälleen kotiin Vihtijärvelle. Joukkuehenkeä luotiin ennen kilpailua ”sotamaalauksin”, jossa Uhkan värit, sininen ja keltainen, oli maalattu juoksijoiden poskipäihin.

Mukaan saatiin taltioitua muutama video, joista pääset aistimaan tunnelmaa.

Urheiluruutukooste viesteistä https://youtu.be/VL1qVUBMAQw

T9 video: https://youtu.be/QJRLGTiqLVk

P9 video: https://youtu.be/kZNtgUwY500

T13 video: https://youtu.be/BlhXqs6Cj8A

T15 ja NYl video: https://youtu.be/KaVIum94Wbg

M 4x100 video: https://www.youtube.com/watch?v=1UQezPZ98lQ

Joukkueissa juoksivat seuraavat:

Tytöt 9 v: Jenni Holopainen, Piret Palonen, Emma Saltio ja Mimmi Ruuskanen.

Pojat 9 v: Jooa Liukkonen, Aleksi Einesalo, Paulus Palonen ja Kaius Neva.

Tytöt 11 v: Joanna Liukkonen, Ilona Hulkko, Paris Palonen ja Emma Ruuskanen.

Pojat 11 v: Venni Palonen, Miro Lappalainen, Niklas Neva ja Juuso Holopainen.

Tytöt 13 v: Elsa Pullinen, Mary Kautonen, Iitu Virmavirta ja Janna Vihtkari.

Tytöt 15 v: Mona Rytkönen, Vilma Leivo, Varpu Virmavirta ja Aino Lukkari.

Naiset Yleinen: Katriina Neva, Myrsky Virmavirta, Kaisa Kuusela ja Sari Ruuskanen.

Miehet Yleinen: Oskari Johtonen, Jukka Vihtkari, Ismo Hulkko ja Jasse Vihtkari.

 
Palkintopallilla iloisin ilmein Mimmi Ruuskanen, Emma Saltio, Jenni Holopainen ja Piret Palonen.


Voittoisa P11 joukkue ykköspallilla: Miro Lappalainen, Niklas Neva, Juuso Holopainen ja Venni Palonen.


Tässä vielä Pasi Moisanderin otos Uhkan joukkueista ja parhaan seuran kiertopalkinnosta.

(27.5.2016 Jukka Vihtkari)

Klikkaamalla lisätietoja