Älä käytä ohjenuoraa liekanaruna (VITAL)

Ensimmäinen vaihe on saavutettu

VITAL-hanke on lähtenyt harppomaan eteenpäin vauhdilla. Vihdoinkin, oikeastaan. Paljon on tapahtunut sitten edellisen blogipätkän. Tarkan harkinnan jälkeen päätyi kyläyhdistyksen hallitus valitsemaan kolmesta palvelun tarjoajasta FCG:n kumppaniksemme hankkeen selvityksiä tekemään.

Luonnikasta porukkaa - jollakulla lyhytpinnaisemmalla voisi mennä hermo, kun asiakas ei ole aivan ammattilainen tällä alueidenkäytön tai maankäytön suunnittelun alalla, eikä oikein vielä ihan tarkkaan osaa tietää mitä tismalleen tahtoo. Ei taida olla ihan tavallista että yksityinen, tai tässä tapauksessa voisi ehkä sanoa yhteisöllinen taho, on ostamassa selvityspalveluja yritykseltä kunnan sijaan. Näin taas kerätään kokemuksia.

Tarvekartoitus on nyt valmis, se löytyy tästä linkistä.

Ohjenuora liekanaruna

Arvovaltainen hanketyöryhmä on kokoontunut kaksi kertaa. On pohdittu eri asioita, tähtäimenä Vihtijärven kyläkuva noin vuonna 2030 ja sen mahdollistaminen eri tahojen yhteistyönä. Toivon, että hankkeemme pystyy kyseenalaistamaan jostain syystä vakiintuneita käytäntöjä, joille ei varsinaisesti ole perusteluja. Miten ja kuka on esimerkiksi määritellyt pohjavesialueen ja missä se sijaitsee - tähän pitäisi varmaan etsiä vastaus. Itselleni on selvinnyt uutena asiana (tai ainakin ymmärsin niin), että jos meillä ja muilla kylillä olisi voimassa oleva yleiskaava, jollaista Ely-keskus toivoo kuntien tekevän pelkkien pienten alueiden asemakaavojen lisäksi, olisi rakennuslupien saaminen huomattavasti helpompaa ja toiminta selkeämpää. Tällä hetkellä Ely-keskus on aika ikävässä valossa, kun kuntien kaavoitustyöhön ei ole riittäviä resursseja. Tietysti, kun kaikkien instanssien työntekijät ovat vielä onneksi ihmisiä, eri tulkintoja ja päätöksiä tehdään varovaisuuden periaatteella. Jos ei varmuuden vuoksi tehdä mitään, ei tapahdu mokiakaan. Vai eikö?

Piirrä kuva kylästä

Olen jo ennen hankkeen alkamista pohtinut sitä, että miten saataisiin kerättyä mahdollisimman monen kyläläisen mielipide siitä, miltä kylämme näyttäisi kartalla vuosien päästä. Mietin jo karttapapereiden jakamista joka talouteen tai yhdessä isolle kartalle asioiden merkitsemistä. En tietenkään tällä koulutuksella päässyt mihinkään järkevään yksinkertaiseen ratkaisuun, mutta onneksi konsulttimme tuli apuun. Nyt onkin kyläsivuille auennut linkki karttakyselyyn, jossa jokainen voi suhteellisen helposti merkitä oman mielipiteensä Vihtijärven tulevaisuuden kuvasta. Hienoa! Myönnän olevani aikamoinen dinosaurus mitä erilaisiin laitteisiin tulee, mutta nyt olen kyllä todella iloinen tekniikan kehittymisestä! Parasta ehkä, että tulemme saamaan vastauksista yhteenvedon vieläpä suhteellisen helposti.

Sitten vaan kaikki rohkeasti ja ennakkoluulottomasti suunnitteluhommiin! Merkitse kartalle tietämäsi erityiset paikat kylällä - hienot maisemat, erikoiset muodostelmat, lähteet, rauniot, muinaisiin aikoihin liittyvät paikat, erityisen hienot puut ja kivet. Voit myös kommentoida merkintöjäsi ja se onkin toivottavaa.

Tämän jälkeen merkitse kartalle mielestäsi mahdolliset tulevaisuuden asuinalueet ja -paikat kylällä olemassa olevien lisäksi. On ehkä hyvä muistaa, että kysymyksessä on mielipidekysely jolla ei ole juridista vaikutusta - tällä kertaa saat rakentaa haaaveissasi vaikka naapurin tontille. Tässäkin osiossa voit kommentoida ja perustella.

Kun olet merkinnyt karttaan mielestäsi hyvät asumispaikat, on muun kehittämisen vuoro. Missä olisi se senioritalo, tori, kauppa ja parturi? Mihin sijoittuisivat työpaikka-alueet ja mitä niillä tehtäisiin? Puutarhatuotantoa ja pientä elintarviketeollisuutta vai saha ja timpurin verstaat - vai molempia? Missä kulkisivat ratsastus-, hiihto-, pyöräily- ja melontareitit? Entä tarvitaanko uusia teitä - kevyelle liikenteelle kai ainakin? Onko liikuntapaikkoja kylän kokoon nähden sopivasti?

Tutustu kyselyyn ja jos tarvitset apua, niin ota minuun yhteyttä. Jos sinulla on läheisiä tai naapureita jotka tarvitsevat apua kyselyyn vastaamisessa ja voit sitä antaa, niin tee se. Käyttäessäsi aikaa kyselyn vastaamisen auttamiseksi, ole kiltti ja merkitse tunnit muistiin ja kerro minulle - tämä on talkootyötä jolla voidaan osittain kattaa hankkeen kuluja.

Puhelinnumeroni on 044 2760 004 ja sähköpostiosoite kaarina.pullinen(at)vihtijarvi.fi
Jos siltä tuntuu, niin viestiä voi myös lähettää vihtijarvi.fi toimituksen kautta tässä linkissä.

Kaupungin läheinen maaseutu

Tässä eräänä aamuna tempaisin ja kävin kävelemässä oikein kunnollisen lenkin auringonnousun houkuttelemana. Lenkkikaverin kanssa tutkailimme taas hienoja maisemia. Meilahdentiellä pysähdyimme tiheän kuusikon kohdalle. Kuuntelimme. Niin se vaan kuulkaa on, että Hanko-Hyvinkään tiehän se humisi hiljakseen taustalla lehdettömässä maisemassa kaiken linnunlaulun ja muiden luonnon äänien läpi. Sijoitumme ilmeisesti erään luokittelun mukaan kaupungin läheiseen maaseutuun. Hyvä niin - toivottavasti maaseutumaisuus kuitenkin säilyy.

Tämänkertaisen otsikon ajatus ”Älä käytä ohjenuoraa liekanaruna” on Heikki Morgan Hämäläisen ajattelema ja muistiin kirjoittama ja löytyi kirjasta Tiheitä ajatuksia. Ohjatkoon se meitä toimissamme.

Vitaalisin terveisin Kaarina

PS: Kysyin konsultilta vähän huolissani, että mitä jos joku ”ulkopuolinen” tulee ja täyttää karttakyselyn. Sain ihan parhaan vastuksen: ” Minusta on hienoa, jos myös ulkopuolisilla on hyviä ideoita. Mitä enemmän niitä kerätään, sen parempi – ei niiden esittäjää ole tarkoitus yksilöidä. Kaikki hyvät ideat ovat hyviä ideoita.”

28.2.2014

Klikkaamalla lisätietoja