Joulukuu 2014: Mirja Juslin, 36

Hetkeksi vapaalle

Heittäytyä vuodeksi vapaalle, ilman mitään suunnitelmia. Varmasti jotain oli mielessä? Kuukauden kyläläisemme Mirja Juslin sai vastata kysymyksiin siitä, mitä aikoisi vuoden mittaisella vuorotteluvapaallaan tehdä. ”Istun pihalla ja kuuntelen, kun nurmikko kasvaa”, hän kertoo vastanneensa kyselijöille, ja hymyilee.

Mirkustahan tässä on kyse. Mirja-nimi on käytössä lähinnä työelämässä, eivätkä läheiset sitä oikeastaan tunnista. ”Mirja on se puoli minusta, joka käy töissä laatupäällikkönä, puhuu ja pukeutuukin fiksummin”, Mirkku nauraa.

Määrätietoinen nainen oli edennyt urallaan suunnitelmiensa mukaan. Tämä laatu- ja ympäristöjohtamiseen suuntautunut tradenomi ja kemiantekniikan insinööri teki työtä josta tykkäsi. Vastuulla oli yrityksen laatu-, ympäristö- ja työterveysjärjestelmien sertifiointi.  Vaikka työ oli kivaa, neljän vuoden vaativan projektin jälkeen tuntui, että ämpäri vain yksinkertaisesti tuli täyteen.

Vuoden irtiotto on nyt tarkalleen puolivälissä, ja olo on hyvä. Vaikka elämä käy nyt vähän hitaammalla, tekemistä riittää. Mirkku toimii aktiivisesti Oriflamen aluejohtajana, luotsaten omaa myyntitiimiänsä. Oriflame on kuulunut elämään jo lähes kymmenen vuotta, ja vapaavuosi antaa mahdollisuuden nähdä, miten paljon tätä, lähes toiseksi työksi muuttunutta harrastusta, voi tehdä.

Työ kosmetiikan parissa on hyvin erilaista kuin laatupäällikön työ, mutta siinä piileekin jutun juju. Miesvaltaisen, ajoittain vaativankin,  työympäristön vastapainoksi saa tehdä ”tyttöjen juttuja”, ja asioita jotka tuntuvat ihanan helpolta. Onpa kemiantekniikan opinnoista välillä hyötyäkin, kun ymmärtää miten jokin aine ihan oikeasti toimii.  Näin joulun alla töitä riittää, sillä eletään vuoden parhaimpien kosmetiikkamyyntien aikaa.

Vihtijärvellä Mirkku on asunut aina, ja Juslineja on ollut kylällä jo 1600-luvulla. Mirkun mielestä Vihtijärven sijainti on sanalla sanoen nerokas.  Kaikki paikat ovat riittävän lähellä, ja silti on tilaa ympärillä. ”Tarvitsen tämän luonnon ja ympäristön, kerrostalossa varmasti näivettyisin”, Mirkku pohtii. Omalla pihalla seisoo viime kesänä pystytetty kasvihuone. Siitä saatiin kauden aikana mm. tomaattia, munakoisoa, vesimelonia ja paprikaa.

Mirkun keittiön pöydän ääressä istuessa tulee helposti olo, että asiat ovat juuri niin kuin pitääkin. Hernekeitto on juuri valmistunut puuhellalla, ensilumi satelee ulkona. Avopuoliso Sami tulee juuri lenkiltä, ja kissat Manu ja Viiru köllöttelevät nokosilla. Vanha mummolan talo on Mirkun käsissä muuttunut oman näköiseksi, vanha pönttöuuni ja Guns N’ Rosesin juliste seisovat sulassa sovussa keskenään. 

 

(1.12.2014 HE, kuvat HE ja Annika Rauhala)

Kuukauden kyläläinen -sarjassa tutustutaan Vihtijärven asukkaisiin. Valinta kuukauden kyläläiseksi ei edellytä erityisiä ansioita, saavutuksia tai merkkipäivää. Riittää, että asuu kylällä - tai liittyy jotenkin kylän elämään. Ketä toivoisit kuukauden kyläläiseksi? Tee ehdotus toimitukselle tässä linkissä. Itseäänkin saa ehdottaa.

 

 

 

Klikkaamalla lisätietoja