Kuukauden kyläläinen, huhtikuu 2014: Jyrki ”Putti” Henriksson, 52




Tässä komeilevat Putti ja hänen aarteensa, Alfa Romeo Giulia vuodelta 1964.

 

Putti ei ikävöi Stadiin

”Vihtijärvellä sataa aina”, toteaa Stadin kundi Jyrki ”Putti” Henriksson. Satoi silloinkin, kun ensimmäistä kertaa tulivat mamman, Erja Holmbergin, kanssa katsomaan Suntiontien varrella myynnissä olevaa taloa. Talo oli varmaankin viideskymmenes, jota pariskunta kävi katsomassa pitkin Etelä-Suomea. Paikka oli täydellinen, sateesta huolimatta. ”Se oli sitä myöten selvä.” Tarpeeksi lääniä ja riittävän suuri autotalli, jossa voi puuhastella rakkaiden vanhojen autojen kanssa. Silti kohtuullisen matkan päässä Stadista, mikäli ikävä iskee. Eipä ole vielä iskenyt.

Jyrki ja Erja ovat asuneet kahden norfolkinterrierinsä kanssa Suntiontiellä nyt kolmisen vuotta, ja ovat erittäin tyytyväisiä kotipaikkaansa. Aikuiset lapset ovat jo muuttaneet omilleen. Jyrki työskentelee mattoasentajana, ja keikkoja saattaa tulla pääkaupunkiseudun lisäksi ympäri Suomen. Siksikin koti on nyt aivan oivallisella paikalla. Täältä on myös lyhyt matka lentokentälle. Se onkin tälle pariskunnalle tuttu välietappi, sillä maailmaa on reissattu ristiin rastiin. Yksi tärkeimmistä maista lienee Yhdysvallat. Route 66 toistuu kodin sisustuksessa tuon tuostakin – sitä onkin ajeltu. Ainut Amerikan osavaltio, joka on vielä käymättä, on Alaska.

Rento maailmanmatkaaja kiittää naapureita ja muita kyläläisiä. ”Täällä on otettu hyvin vastaan.” On nimittäin niin, että Putti laulaa ja soittaa rumpuja. Keikkojakin hän teki bändinsä kanssa 30 vuotta. Naapurin Hanski, Hannu Hampori, soittaa kitaraa, joten soittokaveri löytyi lähempää kuin olisi uskonutkaan. Hanskilla oli rummut autotallissa jo valmiina. Sinne mentiin heti  kokeilemaan, ja näin ystävyys alkoi. Pienimuotoisia esiintymisiä on kylän tapahtumissa jo vetäisty.

”Hamporin veljesten kanssa ollaan alusta asti touhuttu”, Putti kertoo tyytyväisenä. Naapuriapu oli tarpeen myös Tapaninpäivän myrskyn aikoihin, kun sähköt menivät moneksi päiväksi. Silloin Hamporin Anne kiikutti heti aamutuimaan ison termoskannullisen tuoretta kahvia tupaan. Sen lisäksi, että täällä sataa aina, sähköt menevät turhan usein poikki, Jyrki päivittelee. ”Mutta naapurihomma pelaa”. Aina jeesataan, kun apua pyytää. Ja Jyrki pitää huolen, että tunne on molemminpuolinen.

Sähkökatkojen varalle Jyrki laittoi taloon takan ja osti aggregaatin. Henrikssonien keittiön seinällä maailman aikaa raksuttaa rivi kelloja: Seattle, Memphis, Las Palmas, Vihtijärvi, Bangkok. Ne muistuttavat tutuista paikoista, joissa on reissattu mamman kanssa. ”Ja nämä kellot toimivat paristoilla”, virnuilee Putti tyylilleen uskollisena. Vihtijärveläisten kanssa on käyty yhdessä teatterissa ja katsomassa keikkoja. Ovatpa ”isot pojat” ottaneet Jyrkin matkaporukkaankin. Ennen joulua käytiin Lontoossa. ”Kivaa oli”, Putti toteaa.

Jyrki Henrikssonin intohimoihin kuuluvat vanhat autot. Näin tuntuu olevan monen muunkin kyläläisen kohdalla. ”Menee minne vaan, niin aina kun aukeaa tallinovi, sieltä löytyy kalustoa”, naureskelee Jyrki. Hän omistaa tällä hetkellä käyttöautojen lisäksi kaksi vanhempaa Alfa Romeota. Giulia on vuodelta ’64 ja avomallinen Spider on vuodelta ’89. Näitä aarteitaan Jyrki laittelee tallissa. Hän toimii Club Alfa Romeo Finlandin sihteerinä.

Putti-lempinimen broidi antoi hänelle snadina. Sen lisäksi, että Putti on äärimmäisen leppoisa ja hauska, taitaa hän olla myös hieman romanttinen sälli. Kun Vihtijärvelle muutettiin, meni vanhasta kodista monen monta kuormallista roinaa kaatopaikalle. Useana peräkkäisenä perjantaina Erja saikin kehuskella ystävilleen, kuinka miehensä jälleen hemmotteli häntä ja vei ulos syömään. Mentiin nimittäin Ämmässuon kaatopaikan snagarille

 

Teksti ja kuvat: Lea Viitaniemi

Keneen sinä haluaisit seuraavaksi tutustua? Ehdota kuukauden kyläläistä toimitukselle!

Klikkaamalla lisätietoja