Maaliskuu 2014: Riitta Vuolteenaho, 44


Riitan pihasta aukeaa upea näkymä Vihtijärvelle. Äidin kainalossa 6-vuotias Kalle.

Kotona taas

Kun lentokone laskeutui Helsinki-Vantaalle tammikuun alussa, tuntui taivas olevan pilvessä aivan maahan asti. Lumettomassa koti-Suomessa elettiin vuoden pimeintä aikaa.  Takana Riitta Vuolteenaholla oli yhdentoista kuukauden mittainen työkomennus Yhdysvalloissa, jonne koko perhe vuosi sitten helmikuussa matkusti.

Aluksi oli tarkoitus viipyä vain puoli vuotta, mikä teki lähtemisestä suhteellisen helppoa. Riitan mies Tuomo sai järjestettyä matkan ajaksi palkatonta vapaata, ja lastenkin hoito- ja kouluasiat järjestyivät. Selvää oli heti alun pitäen, että perhe tulisi mukaan. Pojat Konsta (nyt 8) ja Kalle (6) lähtivät hyvillä mielin: äiti on aiemminkin matkustanut työnsä puolesta, mutta tällä kertaa päästäisiin mukaan.

Määränpää oli Texasissa, Allenin kaupungissa lähellä Dallasia. Kotitalo Vihtijärvellä vaihtui hetkeksi taloyhtiöön, jonka kolmannessa kerroksessa elämä olisi erilaista. Pojat pääsivät Montessori-kouluun, ja Tuomo huolehti heidän kuljetuksistaan ja arjen askareista Riitan tehdessä työtään Kone Oy:n laadunvalvontatehtävissä. Lopulta Riitan pesti venyi lähes vuoden mittaiseksi. 

Kotona ystävät ja vanhemmat pitivät huolta talosta. Upea, vaalea kotitalo seisoo mäen päällä Vihtijärven rannalla. Etuportailta voi ihailla metsämaisemaa ja omenatarhaa, talon takaa avautuu seesteinen maisema järvelle. Rannassa on rantasauna.  On sattumaa, että pariskunta aikoinaan päätyi juuri tänne. Oikeastaan haussa oli valmis omakotitalo Hyvinkäältä, eikä tarkoitus missään nimessä ollut rakentaa. Tätä Vihtijärvellä myynnissä ollutta tonttia lähdettiin kuitenkin katsomaan, vähän kuin huvin vuoksi, ja hyvä niin.

Amerikan-vuoden jälkeen tammikuiseen koti-Suomeen oli hyvä palata monta kokemusta rikkaampana. Valo ja lämpö olivat tehneet ihmeitä. Pojat olivat oppineet kielen, ja saaneet myös uusia kavereita. Allenin kylässä oli hyvät olosuhteet pyöräilylle ja potkulautailulle, ja kotitaloyhtiön uima-allas oli ahkerassa käytössä. Konstasta tulikin reissun aikana hyvä uimari, ja Kallesta ehkä perheen paras sukeltaja. Tuomo teki säännöllisesti joka tiistai poikien kanssa suomenkielisiä kotiläksyjä, jotta tuntuma niihin säilyisi, vaikka koulu olikin englanninkielinen.

Vaikka vuosi oli hieno, on hyvä olla kotona. Pojat nauttivat siitä, kun voi painua ovesta ulos omalle, isolle pihalle. Sählyä voi pelata vaikka omassa olohuoneessa, kun ei tarvitse varoa olevansa häiriöksi naapureille. Ihana vapaus! Kouluun ja päiväkotiin paluu loksahti paikoilleen kertaheitolla, kun vanhat kaverit olivat odottamassa. Riittakin käyskentelee mielellään taas omalla pihalla, joka on juuri heräämässä kevääseen. Kajaanista kotoisin oleva Riitta nauttii siitä, kun ympärillä on tilaa ja luontoa. Lenkkeily kotimaisemissa on säännöllinen harrastus ja henkireikä. Maratonejakin aiemmin juossut nainen tekee mieluiten pitkiä lenkkejä. Niiden aikana ajatukset selkiytyvät, ja alitajunta tekee töitä.

 

Teksti ja kuvat: HE

Keneen sinä haluaisit seuraavaksi tutustua? Ehdota kuukauden kyläläistä toimitukselle!

Klikkaamalla lisätietoja