Risto Laalahti, 65

 
 

Laulava sikalan isäntä

 
Vehmaan tila on nimensä mukainen. Pihaan ajettaessa tietä reunustavat ensin 90-vuotiaat paksut koivut ja sitten yhtä vanhat mutta vielä jyhkeämmät tammet. Keltainen päärakennus, joka on rakennettu silloin kun pihapuutkin on istutettu, seisoo Lapooseen viettävän mäen päällä. Kaunista!
 
Talolla vastaan rientää ensiksi Mokka, nuori airedalenterrieri.
 
Risto Laalahti on Vihtijärven toisen sikalan isäntä. Hän otti vanhempiensa tilan haltuun 1980-luvun alussa yhdessä vaimonsa Leenan kanssa, kun kaikki kolme lasta olivat vielä pieniä. Siitä lähtien ovat työpäivät alkaneet tasaisesti seitsemän tienoissa omassa sikalassa, arkena ja pyhänä.
 
Kesällä vuorokauden tunnit riittävät vain, kun on pelisilmää ja osaa sijoittua kentälle oikein, kuten isäntä asian laskee.
Ihan kaksin ei kaikkea ole pitänyt tehdä, sillä Riston veli Timo työskentelee myös tilalla. Heinätöissä on apuna ollut lisäksi kylän nuorisoa.
 
Niin, eipä siinä ole tainnut muuta sitten ehtiäkään?
−Tohtiikohan tuota julkisesti sanoakaan? Harrastan minä kuorolaulua Lopen mieslaulajissa, Risto Laalahti kertoo.
 
Hän on ykkösbasso kuorossa, joka harjoittelee Lopen kirkossa kahdesti viikossa ja esiintyy melko säännöllisesti. Sen lisäksi sikalan isäntä on ehtinyt istua luottamustehtävissä metsänhoitoyhdistyksessä, kirkkovaltuustossa, ammattiin liittyvissä elimissä ja tietysti kylätoimikunnassa.
 
Satoja kärsiä vastassa
Kurkistetaanpa kuitenkin sinne sikalaan. 85 porsivaa emakkoa ja yhteensä yli 500 pientä ja suurta kärsää tuhisee tulijat tervetulleiksi. Sikoja on ollut Laalahden tilalla 1950-luvulta lähtien, jolloin monet tilat joutuivat erikoistumaan. Laalahdet olivat muuttaneet tuolloin Tampereen Messukylästä Vihtijärvelle, josta olivat löytäneet sopivan tilan. Vehmas oli kahdesta entisestä Hiiskulan torpasta yhdistetty tila.
 
Aikanaan alan valinta oli myös Ristolle itsestään selvää, ja alalle kouluttautuessaan hän tapasi myös vaimonsa Leenan.
−Vähitellen tämä jää silti pois, Risto Laalahti sanoo mietteliäänä.
 
Tilan tulevaisuus on mietinnässä, niin kuin useiden tilojen tulevaisuus koko valtakunnassa. Laalahti on hyvin huolissaan suomalaisen ruuan omavaraisuudesta. Oma tuotanto olisi itsenäisen valtion peruspilari siinä kuin eduskunta ja oma puolustuskin. Jos peltoja ei pystytä viljelemään, Risto Laalahti toivoo, että ne säilyisivät edes energiatuotannossa eivätkä metsittyisi.
 
Kun maataloustuotanto jatkuvasti yhdistyy suuremmiksi ja suuremmiksi yksiköiksi, tuleeko joskus päivä, jolloin kaikki räjähtää ja alkaa alusta, Laalahti pohtii. Nyt puhutaan lähiruuasta, mutta sen menestykselle on lukemattomia byrokraattisia esteitä. Vihanneksia ja lihaakin voidaan lennättää maan ääristä ja hinta voi silti huokeampi kuin naapurissa kasvaneilla tuotteilla. Johonkin elintasokuiluun se perustuu.
 
−Kaupan hyllyllä kun kuluttaja kuninkuuttaan toteuttaa, hinta on ratkaiseva tekijä.
 
Mutta vielä on siis kylällä kaksi sikalaa. Laalahdenkin pellot kasvavat vielä rehuviljaa, viljaa ja heinää. Vielä joku tekee työkseen sitä ainoaa asiaa, jota ihmiset elääkseen oikeasti tarvitsevat. Vielä.
 
05.04.2011 Teksti ja kuvat: Aku Ahlholm

Klikkaamalla lisätietoja