Kesäkuu 2017: Ilkka Talvitie, 58

Kesäkuun kyläläisemme, Ilkka Talvitie, lomailee Vihtijärven rannalla Löytlahdessa. Hän on maatalonpoika Ilmajoelta, josta hän muutti 1978 Helsinkiin VR:n Pasilan konepajakouluun opiskelemaan. Ilkka on kuusilapsisen perheen kuopus. Helsingissä hän tutustui Lena-vaimoonsa, joka on syntyperäisiä helsinkiläisiä. Niinpä oli luontevaa perustaa koti ja perhe Helsinkiin. Lapsia perheeseen syntyi kaksi; pojat Jyri ja Kasper. Heovat jo muuttaneet kotoa omille teilleen opiskelujen perässä, mutta tulevat silti mielellään mökkitalkoisiin pyydettäessä. Myös työt ovat pitäneet miehen Helsingissä; hän on töissä Eduskunnan kiinteistötoimistossa korjaustyönohjaajana.

Ilkka Talvitie oli jo 60-luvun loppupuolella tutustunut nykyisen loma-asuntonsa lähipiiriin, perheen hyvät ystävät näet omistivat Löytniemessä mökin ja siellä tuli usein vierailtua jo lapsena. Ilman näitä Kasperin kummeja Vihtijärvelle tuskin olisi koskaan löydetty. Kun sitten vuonna 1999 tuli tämä nykyinen lomapaikka myyntiin ja vaikka kaupungissa oli juuri ehditty muuttaa isompaan asuntoon, näiden hyvien ystävien kannustuksesta ja rohkaisusta he päättivät ostaa paikan itselleen. Tontilla oli jo valmiina 1952-53 rakennettu ulkosauna ja 60-luvulla tehty talo nimeltään Kesämaja. Kymmenkunta vuotta lomailtiin Kesämajassa, mutta vuonna 2009 päätettiin purkaa vanhentunut mökki pois ja vielä samana syksynä valettiin paikallisvoimin uuden loma-asunnon perustukset. Mökki tuli pakettiratkaisuna, mutta sisätyöt taitava isäntä hoiti mahdollisimman pitkälle itse. Jälleen olivat rakkaat naapurit korvaamaton apu rakennusprojektissa. Ilkka sanookin, että Löytlahti on varsinainen ”hyvien ihmisten kylä”. Siellä ei koskaan tunne itseään yksinäiseksi, mutta niin halutessaan voi kaikessa rauhassa levätä ja oleskella omissa oloissaan. Mökin rakennusvaiheessa Ilkka halusi käyttää paikallisia ammattimiehiä erikoisosaamista vaativissa töissä, sillä siinä oppi tuntemaan kyläläisiä ja samalla sai hyvän työnjäljen. Komea punainen mökki tontilla nykyisin onkin! Ilkka pitää tärkeänä sitä, että kaikki kylällä pyrkisivät työllistämään oman kylän osaajia; näin kylällä pysyy ammattitaitoisia tekijöitä ja raha jää omaan kylään.

Mökillä on mukava katsella lintujen puuhastelua pihapuiden pöntöissä ja viljellä pientä perunamaata, tavata ystäviä ja laitella pihan istutuksia kuntoon. Myös hyvät sieni- ja mustikkamaastot ovat aivan pihapiirin vieressä. Ilkka ja Lena ovat tuttu näky myös kylän kesätapahtumissa; Nummituvan juhanniskisoja käydään katsomassa joka kesä ja muutenkin he ovat ottaneet kylän omakseen: he kuuluvat Vihtijärven kyläyhdistykseen, he ovat VPK:ssa perhejäseninä, he liittyivät vesiosuuskuntaan ja Vihtijärven-Lapoojärven Suojeluyhdistykseen. Ilkka kuuluu jopa paikalliseen tiehoitokuntaan. Kysyinkin, ovatko he kenties joskus ajatelleet asettuvansa viettämään eläkepäiviä Vihtijärvelle, mutta siihen Ilkka naurahti, että ehkä ei sentään aivan niin pysyvästi. Mukava on pitää vakituinen asunto Helsingissä tulevaisuudessakin, matka mökille kun on pituudeltaan mitä mukavin.

(4.6.2017 SP)

Klikkaamalla lisätietoja