Huhtikuu 2017: Saija Tähtinen, 40

Kylällä on viime heinäkuusta 2016 lähtien voinut bongata sporttisen reippailijapariskunnan, joiden lähtöpiste sijaitsee aivan Vihtijärven ytimessä, Hiiskulan Metsänvartijan asunnossa, päiväkotia vastapäätä.

Huhtikuun kuukauden kyläläinen, Saija Tähtinen on kotoisin Lahden kaupungista eli ”Lahesta”. Alun perin lähihoitajakoulutuksen hankkineen Saijan polku on ollut mielenkiintoinen. Koulutustaan vastaavia töitä Saija teki valmistuttuaan jonkin aikaa, mutta haaveet fysioterapeutin ammatista haihtuivat, kun hän ajautui vähän vahingossa kodinkonemyymälän puhelin- ja liittymäosastolle kiireapulaiseksi. Siitä alkoi noin kymmenen vuoden puhelin- ja liittymämyyjän ura, joka päätyi Elisalle saakka.

Sitten oli muutoksen aika. Myyntityön monet puolet tuli nähtyä ja koettua, ja työn luonteen muuttuminen alkoi mietityttää. Se ei tuntunut Saijasta enää siltä omimmalta hommalta. Kuvioihin oli 2010 tullut myös Saijan nykyinen liike- ja asuinkumppani sekä lenkkikaveri Marko Haapanen-Suojala, eli Makke, joka asui Turussa. Parin vuoden Turun ja Lahden välinen vilkas liikennöinti päättyi, kun Saija jätti työpaikkansa, pakkasi tavaransa ja muutti Turkuun Markon ja tämän kuopuksen luokse.

Avoimelle, joustavalle ja monipuoliselle Saijalle avautui aika pian uusi ura. Alkuun, töitä etsiskellessään, hän autteli Markon ja liikekumppaneiden keittiöasennus- ja huoneistoremonttifirman paperitöissä ja pikkuhommissa. Sitten Saijaa tarvittiin asennuskeikoillekin ja loppujen lopuksi päädyttiin siihen, että Saijasta ja Markosta tuli yhtiökumppaneita ja muut osakkaat lunastettiin pois.

Töitä on riittänyt mukavasti. Viime vuosina asiakaskunta on kuitenkin ollut pääosin pääkaupunkiseudulla ja työpäivät ja -matkat venyivät turhan pitkiksi. Hotelliasuminenkin tuli tutuksi, eikä pitkän päälle kiehtonut. Sitten löytyi Oikotieltä vuokrailmoitus ja vanha kuva pääkaupunkiseudulla vuokrattavana olevasta talosta. 

Saijan kodissa on tilaa myös pitkän matkan vieraille

Sekä Saijan että Markon perheet, sukulaiset ja ystävät voivat olla nyt tyytyväisiä. Yksi kriteeri asunnolle pääkaupunkiseudun läheisyyden lisäksi oli se, että tilaa pitää olla. Myös vieraille.

 Metsänvartijan talo sijaitsee Saijan ja Markon töiden kannalta sopivalla paikalla ja Lahdesta pääsee perille tunnissa, Turusta puolessatoista.

Ja tilaa on.

Metsänvartijan talon tupatarkastuksessa paljastui emännän kauneudentaju, sisustustaito ja käsityöläisyys. Paljastuipahan sekin, että isäntä on myös rumpali. Pariskunta harrastaa lisäksi liikuntaa ja ulkoilee paljon, sekä arvostaa terveellisiä elämäntapoja. ”Kylätalon jooga on kyllä piste Iin päälle”, hymyilee Saija tyytyväisen tuntuisena.

 

(KP, vanha valokuva talosta: Aarne Vaskela)

Keneen haluaisit tutustua seuraavaksi? Tulevia kuukauden kyläläisiä voit ehdottaa yhteydenottolomakkeella, sähköpostitse: toimitus(at)vihtijarvi.fi, tai vetämällä toimituksen porukkaa hihasta.

 

 

Klikkaamalla lisätietoja